Olen lapsesta asti haaveillut isosta koirasta, tarkemmin ottaen Rottweileristä. Rottis oli ollut monen monta vuotta minulle se thö koira, sellainen iso ja jykevä, mutta samalla erittäin kaunis ja kunnioitusta herättävä luppakorva. Huoneeni seinät ja hyllyt pursusivat rottiskamaa, oli seinäkalentereita, julisteita, kuvia, pehmoleluja, figuureja ja ja vaikka mitä muutakin.
Tuolloin meillä oli kotona Bichon havannais tutummin nykyään vain Havannankoira Sissi ja vannoin kovaa itselleni etten ikinä ostaisi pikku koiraa.
Tuosta ajasta on nyt enemmän kuin 10-vuotta, olen aikuistunut ja oppinut tuntemaan itseni paremmin ja rottis ei ole enää minulle se koira, joka olisi paras vaihtoehto. Pidän rodusta edelleen suuresti, mutta se ei tunnu millään muotoa enää omalta rodulta, ei sellaiselta jonka voisin hankkia joskus.
Sen sijaan metsästyksestä on tulossa minulle tärkeä osa itseäni, joten metsästyskoirat tulevat varmasti tästä lähtien olemaan minulle niitä koiria joista haaveilen ja ovatkin jo sellaisia. Mietin pitkään ottaisinko jonkun pystykorvan, esim Itäsiperianlaikan, KKK tai Pohjiksen, mutta loppujen lopuksi päädyin katselemaan luolakoiria, koska meillä ei silloin ollut enää yhtäkään luolakoiraa. Ja koko viime kauden joka kolmas kettu meni ajosta luolaan ja jäi näin ollen saamatta.
Saku ei ollut meille edes vaihtoehto, niin paljon huonoja kokemuksia kyseisestä rodusta oli ilmaantunut. Ja koska halusin koiran joka sopisi muuhunkin harrastamiseen, rupesin katselemaan Sk kettuterriereitä sillä silmällä. Pitkään miehen kanssa olimme jo sitä mieltä että kettis meille tulee, mutta koska haluan aina katsoa kaikki vaihtoehdot läpi, rupesin miettimään muitakin luolakoiraksi sopivia rotuja.
Loppuviimein törmäsin Parsoniin ja Jackkiin, jotka olin aina vain sivuuttanut mielessäni vain valkoinen koira näyttelykehässä mielikuvin.
Jackrussell oli liian matala ja tiesin että muotirotuna voisi olla vaikea löytää kasvattajaa joka ei tingi terveydestä. Varsinkin kun rodun kotisivuilla "sairauslista" oli pitkä, kaikki mahdolliset oli listattu ja merkitty että niitä voi esiintyä.
Terveyden lisäksi olin tarkka millaisista vanhemmista haluan pennun, yksi suurimmista kriteereistä oli, että vanhemmilla täytyisi olla näyttöä luola toiminnasta. Jackrusselista on erittäin vaikea löytää käyttökoiria, koska ne ovat suurimmaksi osaksi vain näyttelykettuja. Toinen vaihtoehto olisi ollut ottaa Working linjainen, mutta niissä on taas se "vika", että näyttelyt on kokonaan kielletty.
Kuopatessani jackin otin itseäni niskasta kiinni ja rupesin etsimään tietoa parsonista. Jokaisella on varmasti omat ennakkoluulonsa jokaisesta rodusta, myös minulla oli ennakkoluuloja parsonista. En ollut paljoa kiinnittänyt ennen huomiota rotuun, koska pikkukoirat eivät ylipäätään viehätä minua millään tasolla.
Parsonien kohdalla käyttöpuolta rupesi kuitenkin löytymään paremmin ja isommalla mittakaavalla. Ei ollut niin vaikeaa löytää kasvattajaa, jonka koirat olivat myös käyttökoiria ja valinnan varaaa oli runsaasti. Kennel Karvahaalari oli lähinnä meitä ja sinne oli mahdollista lähteä myös lyhyellä varoitusajalla, niimpä otin kasvattajaan yhteyttä ja hänellä oli silloin sunnitteilla pentue loppuvuodeksi. No me jäimme odottelmaan ja kertoessani miehelle että olin alustavasti varannut pennun tälläisestä rodusta, oli hänkin ensalkuun hieman varautunut. Mies ei ollut koskaan edes kuullut kyseisestä rodusta ja että sitä käytettäsiin myös luolametsästykseen.
Kun ensimmäisen kerran kävimme pentuamme livenä katsomassa, olimme molemmat jo aivan myyty.
Nyt kun Välkky on 6 kk ja olemme olleet jo tovin parsonin omistajia, voimme molemmat mieheni kanssa sanoa, että emme ole olleet pettyneitä. Välkky on juuri sitä mitä me molemmat kaipasimme, ja sen tulo meidän perheeseemme on vaikuttanut positiivisesti myös meidän suhteeseemme.
Minua ei edes haittaa, vaikka Välkkystä ei koskaan tulisi luolakoiraa, se on luonteeltaan mitä mainioin perhekoira ja siitä saa varmasti mukavan harrastus-ja retkeilykaverin.
Jos jotain miinusta pitäisi tästä koirasta sanoa, niin itsepäisyys/jääräpäisyys on välillä vähän liikaa esillä. Välkky on luonteeltaan perus parsoni, jos se jotain päättää tehdä se myös tekee sen täysillä. Luovuttaminen ei kuulu Välkyn tapoihin, vaan kaikki tehdään räjähtävällä tahdonvoimalla, mistään tinkimättä. Saa tästä halutessaan myös sohvaperunan, ja itse kun olen sairastanut on koira tyytynyt lyhkäisempiin lenkkeihin ja vähempään tekemiseen, sille on tärkeintä olla lähellä ja läsnä.
Jos minulta nyt kysyttäisiin ottaisinko parsonin, niin aivan varmasti ottaisin. Ja kuka tietää ehkä tästä edes meidän perheessä on aina parsoni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätähän kommentti, kiitos!