Roosaa voisi kuvata kolmella sanalla, Uskollinen, Ahne & paras ystävä.
Tutustuin Roosaan poikaystäväni luona, kiinnostuin koirasta heti. Ensimmäisen kerran nähdessäni sen, se oli häkissä, muristen ja rähisten korvat luimussa se ilmoitti heti ettei siihen paranisi koskea.
Roosa oli kuitenkin irti yhtenä lämpimänä mutta jo syksyisenä päivänä, tällä kertaa se ei murissut tai rähissyt. Poikaystäväni mennessä sen luo, huomasin että koira oli hyvin alistuva ja meni heti selälleen antautuen.
En kuitenkaan koskenut Roosaan silloin ollenkaan, vaan istuessani kivisillä portailla koira tuli itse luokseni. Se nuuski vaatteitani, mutta oli koko ajan tarkkaavaisena. Lopulta se antoi koskea, ja siitä päivästä lähtien pystyin koska vain mennä silittämään ja rapsuttelemaan koiraa.
Mitä enemmän sen luona kävin, sitä enemmän se alkoi luottaa minuun. Ja kyllä Roosa alistuu myös minulle, vaikkei se olekkaan saman eleistä kuin poikaystävälleni alistuminen. Roosa on uskollinen, ja vaikka se karkaileekin välillä pihasta se silti kunnioittaa ihmistä.
Kun Roosan oli nuorempi, ja sen kanssa oltiin oltu metsällä, sitä kohti oli kävellyt pitkä suuri mies, niin että koira oli pelästynyt. Siitä hetkestä lähtien, Roosa on ollut vieraita kohtaan arvaamaton, eikä se päästä lähelleen helposti ihmisiä. Välillä harmittaa sen kohtalo, että se ennemmin pelkää ihmistä, kuin luottaa. Se on kuitenkin maailman paras vahtikoira, joka pitää kyllä vieraat loitolla.
Kerran appiukkoni sanoi koiralle sen ollessa koko ajan hänen jaloissaan että " kyllä tytti pian tulee rapsuttamaan sua". Ja sen jälkeen Roosa meni niin pitkälle kuin ketjua riitti, istui nätisti paikoilleen ja jäi katsomaan kohti pirtin ovea, välillä vikisten ikävästä. Roosa ei todellakaan ole mikään tyhmä koira, vaan se ymmärtää joitakin sanoja.
En ikimaailmassa vaihtaisi tätä koiraa enää elämästäni pois, vaikka olen tuntenut sen vasta hetken aikaa, se on antanut minulle paljon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätähän kommentti, kiitos!