Millainen on hyvä, entä huono koiranomistaja?
Monet koiranomistajat varmasti tuntevat joskus huonoa omaa tuntoa, siitä ovatko he huonoja koiranomistajia.
Millainen sitten on huono koiranomistaja?
Oma kantani asiaan on että huono koiranomistaja, ei ole ajatellut ennen koiran ottamista millaista on olla, kun joku on ns. riippuvainen sinusta.
Hän on vain ottanut jonkun pennun, kysymättä "kasvattajalta" mitään pennusta, sen vanhemmista. Onko hän edes nähnyt vanhempia, tuskimpa eihän se häntä kiinnosta. Kunhan vain nopeasti saa pennun käsiinsä.
Niin.. meitä on moneksi, ja voin jopa itseni luokitella tähän kohtaan, niin minä en nähnyt Veetin vanhempia, valitsin vain kahdest jäljellä olevasta pennusta toisen.
Minua ei muka epäilyttänyt kun pennut olivat isossa hallissa, jossa haisi tehdasmaali ja jossa oli rojua enemmän kun laki sallii. Siellä ne pennut olivat, ilman valvontaa, eikä niille ollut rajattu edes tiettyä aluetta.
Kun rupesin miettimään asiaa myöhemmin, kauhistuin kuinka ajattelematon olin. Mitä jos Veeti olisikin ollut pentutehtailun kohde, mitä jos se olisikin viikkoa myöhemmin kuollut johonkin tautiin. Ajatuskin oman koiran menettämisestä toi kyyneleet silmiin. Olin ollut sokea, sokea kysymään näkisinkö vanhemmat, kysynyt olisiko pentuja käytetty lääkärillä, ei en kysellyt sen kummemmin siitä kuin mistään muustakaan.
(Veeti ei kuitenkaan ole pentutehtailun kohde, olen ystävystynyt veetin sisarusten omistajie kanssa sekä veetin emoa nähnyt.)
Huonon koiranomistajan maineeseen kuuluu kuitenkin muutakin kuin ajattelemattomuus.
Omistaja ei ole ajatellut että pentu ei ole niin söpö enää kun se kasvaa.
Eikä yhtä kiltti ja höpsö kuin pentuaikoina, siitä saattaa muodostua riiviö, joka tuhoaa koko talon, syö kaiken ja puree kaikkia. Ilman oikeanlaista koulutusta ja aktiviteettejä pienestä pennusta kasvaa isona ADHD- tuholainen, joka ei ymmärrä mitä käskyt tarkoittavat.
Jos satuitkin ostamaan ison koiran, se kasvaa nopeasti. Ja syö kolmin verroin enemmän ruokaa, kuin pentuna. Joten raha kustannukset lisääntyvät, ku joudut ostamaan sille ruokaa. Plussataan tähän vielä kaikki eläinlääkäri kulut (rokotukset,tarkastukset,leikkaukset yms), ei todellakaan köyhien puuhaa. No kun alkuun päästiin, niin pitäähän sitten hankkia myös panta/valjaat, hihna, oma sänky koiralle ettei se nuku sinun vieressäsi. Niin rahaa kyllä uppoaa siihen koiraan, vaikkei se olisi paljoa itse kustantanut.
Lisäksi koska et ole kouluttanut sitä pentuna, se ei osaa käyttäytyä ja joudut lenkittämään sen yöllä, kun liikkeellä ei ole muita ihmisiä. Koska Fifisi ei tykkää muista koirista ja haluaa väkivaltaisesti tervehtiä vieraita ihmisiä.
Loppupeleissä kiinnität koirasi takapihalle ketjuun, tai rakennat sille tarhan. Se ei pääse enää lenkille ja turhautuu, muistat kuitenkin joka päivä viedä sille ruokaa, ja vedenkin vaihdat ainakin kerran viikossa. Kyllästyt koiraan totaalisesti, ja loppupeleissä et edes muista että sinulla on koira. Sielä Fifisi makaa tarhan perällä, ilman ruokaa ja vettä. Lopulta eläinsuojelijat saavat ilmoituksen koirastasi ja se yritettään pelastaa.
Taas meni ohi aiheen, jota enemmän aiheesta part 2:sessa.
XOXO Irvikissa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätähän kommentti, kiitos!