1. elokuuta 2014

Mitä meidän koirat syö?

Nyt kirjoitetaan mitä meidän koirat saa kuppiinsa.





Elikkäs monet ovat minulle toitottaneet että olen huono koiranomistaja, koska koirani syövät puuroa. En kuitenkaan pidä itseäni mitenkään huonona ihmisenä, vaikka meillä syötetäänkin koirille puuroa omista viljoista. Meillä koirat on aina saaneet puuroa, eikä meillä kyllä nirsoja koiriakaan ole..vaan kaikki menee periaatteella mennään. Ainut nirsoilija on Veeti, joka on syönyt sitä sun tätä varmaan koko pienen elämänsä, kun ollaan etsitty oikeaa nappulaa mikä ei vetäisi koiran mahaa niin sekaisin että se kieltäytyisi syömästä (pisin paasto kesti 1,5viikkoa). 

Ja jotta kukaan ei nyt luulisi että syötetään pelkkää keitettyä viljamössöä, niin kerrotaanpa mitä meidän puuro sisältää. 

* Omia viljoja tietysti, en nyt ole 100% varma onko sielä kauraa, ohraa vai vehnää vai niiden sekoitusta, seleeniä, rautaa, vitamiinejä, kalsiumia, biotiinia, sinkkiä ja mitä nyt niitä lisää tähän voisi listata. Ja tietysti lohiöljyä aina kun on saatavilla. 

Lisäksi vuoden ajasta riippuen ja mitä meidän pakastimessa on, niin koirat saavat puuron joukkoon järvikalajauhelihaa (pakastettua & lihamyllyn kautta käytetty), tai lihaa. 

Näin kesäkautena niille syötetään nappulaa (jahtivahti kana-riisi, energia, extra energia). Ja kun alkaa metsästyskausi koirille tarjotaan pääasiassa lihaa (sisäelimiä, lihaisia luita, lihaa), talvella ne saavat myös joka toinen päivä puuroa ja joka toinen päivä pelkkää lihaa. Näin ollen ne saavat enemmän energiaa ja rasvaa, mitä ne talvella enemmän tarvitsevat kuin kesällä.

Miksi siis emme syötä koirille 24/7 nappulaa? No koska meillä on 8 koiraa, jos syöttäisimme nappulaa niille, pitäisi ostaa ainakin se 20 säkkiä että se kestäisi edes 5kk jos sitäkään. 
Oma tapamme on halvempi ja parempi meille. 

Ja kyllä tiedän, etteivät viljat ole lihansyöjän ruokavaliota, mutta yhtälailla se karhu sielä metsässä vetää marjoja pensaasta ;). Meidän koirat eivät myöskään sairasta, niillä ei ole allergioita, ne ovat terveitä ja elävät pitkän onnellisen elämän. Joten miksi pitäisi hermoilla ruokinnan kanssa, kun on jo sopiva ruokinta. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätähän kommentti, kiitos!