Millaista on odottaa pentua? Kamalaa, ihanaa, jännittävää, pelottavaa ja hauskaa. Kaikkia näitä kerralla ja yhtäaikaa, joten olo on välillä tukala vaikkakin tietysti se kuuluu tähän pennun odotukseen.
Olen aiemmin puhunut vain siitä, että joskus voisi tulla pentunen, mutta en ole uskaltanut sanoa suoraan että sellainen tulisi. Ja miksi olisin, koska ei ole ollut mitään varmaa tietoa siitä, että meille pentu yhtäkkiä jostain tulisi.
Minulla on kuitenkin koko tämän ajan ollut varaus pentuun, syntymättömään pentuun. Jokainen varmaan tietää, kuinka epävarmaa sellainen on.
Mitä jos pentuja syntyy liian vähän tai ei synny ollenkaan? Se epävarmuus on kuitenkin nyt poissa, meille tulee pentu!
Pennun saapumiseen on vielä n. 2kk, joten minulla on vielä hyvin aikaa valmistautua tähän.
Halusin kuitenkin tulla tänne ilmoittamaan tämän ilouutisen, kun en enää pystynyt pitämään sitä sisälläni. Varsinkin sen jälkeen, kun näin ällösöpöjä vauvakuvia :3
Tämän ilouutisen myötä päivittelin omaa ostoslistaa, josta puuttuu tietysti ruoka yms, mitkä saa myöhemminkin ostettua.
Leluja, etenkin "retuutus" leluja, jotta saadaan saalisviettiä vahvistetuksi. Pentupantana käy hyvin Rukan pistolukko, johon saa hyvi kiinnitettyä orbiloc valon (tietysti saman värisenä).
Olen rakastunut nyt noihin ihanan värikkäisiin fleecetaluttimiin ja tietysti pentunen tarvitsee myös sellaisen, joka käy myös palkkana.
Ruokakupit ovat tärkeät, ja nuo upotetut kupit ovat käteviä. Ja koska on talvi kun pentunen tulee, niin pitää olla pomppa. Matkustamiseen sopivan kokoinen kevythäkk takapenkille sekä sisälle pehmoinen nukkumapaikka. Ja yhtenä tärkeänä tulee tuo trimmipöytä, jotta pentunen saadaan heti oppimaan, kuinka nätistä pöydällä seisotaan.
Joku ehkä hoksasi jo tuosta pöydästä, ettei meille muuttava kaveri aikuisenakaan ole kovin suuri ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätähän kommentti, kiitos!