Viimeinkin on stressi ohitettu toivottavasti pysyvästi koulun alkuun asti ainakin :D
Olin jo noin kaksi kuutautta etsinyt uutta vuokra-asuntoa, ja tänään sitten tärppäsi. Oltiin muutenkin Kauhajoella pakkaamassa vanhasta kämpästä tavaroita autoon, kun pitäisi saada asunto tyhjäksi tämän kuun loppun mennessä. No siinä sitten samalla käytin katsomassa yhtä kaksiota, ja samalla siinä tuli kirjotettua vuokrasopparit ja osa tavaroista jätettiin jo asunnolle.
Nykynen asunto on siis 54 neliöinen kaksio, jossa iso takapiha (joka kyllä tulee käyttöön, ja aidataan heti kun koulu alkaa) :D Siisti sisältä ja muutenkin tykkäsin tosi paljon. Vanha asunto oli yksiö ja keskellä keskustaa. Tämä nykyinen on sitten 10km päässä Kauhajoen keskustasta Päntäneellä ja matkaa kouluun siis kertyy, mutta mieluummin asun mukavasti maalla kuin kettuuntuneena kaupungissa.
Veetikin pääsee siis asumaan hiuman parempiin olosuhteisiin, ja sitten varsinkin kun saadaan takapiha aidattua, niin pääsee se myös pihalla olemaan enemmän, kuin vaan lenkin aikana. Olen aina ajatellut koirani parasta ja tämä vaihtoehto on juuri sitä! Paremmat lenkkimaastot ovat aina plussaa, ja koirakavereita asuu naapurissa.
Asunnosta kuvia lisää kun on kamat saanut asuntoon ja muutto valmis :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätähän kommentti, kiitos!