8. tammikuuta 2015

Blogihaaste: The best

Mikä rakkaassa eläimessäsi on parasta? Onko suosikkisi oma ponisi, tallin kiltein tuntihevonen vai kenties koirasi? Kerro postauksessasi miksi juuri hän on vienyt sydämesi. 

Parhaat postaukset nostetaan Blogitallin etusivulle ja yksi onnekas voittaa Back on Trackin sponsoroiman huivin!


Osallistumaan pääset tästä

Miksi Väinö on paras? 

Väinö on ensimmäinen minun koirani. Vain 4 kuukautta aikaisemmin Väinöä, olin päästänyt rakkaan koirani herran huomaan. Ja itkenyt niin paljon, että niistä pisaroista olisi voinut tehdä vesiputouksen. 
Olin yksin ja niin eksyksissä, kaipasin parasta ystävää. Silloin Väinö tuli, tuo mustavalkoinen pentu joka oli vasta 6 viikkoinen. 


Se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Eihän se nyt maailman helpoin koira ollut. Itsepäinen kuin saapas ja jääräpäinen kuin hirvi. Silti se on aina minulle just se koira.
Väinö tykkää kaikista, niin aikuisista kuin lapsista. Se ei ole yhden ihmisen koira, eikä edes yhden perheen koira. Se on ihan kaikkien koira, ainakin omasta mielestään. Se rakastaa kaikkia ihmisiä, jokainen on potenttiaalinen ystävä sille.


Väinö on suuri persoona, sillä riittää rakkautta ja ymmärrystä ihan kaikille. Eikä se ikinä voisi satuttaa yhtäkään ihmistä. Väinön toive kaikille ihmisille olisi varmasti tämä "rakastakaa kaikki toisianne, elämä on liian lyhyt vihamielisyyteen." 



Väinö rakastaa kaikkea elämässä: Ruokaa, ihmisiä, koiria, kissoja. Ihan kaikkia! Se on positiivisin koira jonka tiedän. Vaikka sen kanssa on välillä todella vaikea elää, se on silti maailman paras koira ja tosi ystävä. Sen silmistä tihkuu aito elämän ilo.


Väinö auttoi minut surun läpi, se näytti omalla tavallaan kuinka kaunis elämä on. Ja kuinka tärkeää on elää päivä kerrallaa, unohtamatta niitä pieniäkin asioita jotka ovat tärkeitä. Sillä on paljon annettavaa maailmalle, vaikka onkin vain koira. Se auttaa minua olemaan parempi joka päivä!
Sen takia se on parasta minulle! ♥


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätähän kommentti, kiitos!