6. tammikuuta 2015

Koiranomistajan arkea


Sunnuntai iltana huomasin ensimmäisen kerran, että Tuulin kävely ei ollut ihan puhdasta. Seuraavana aamuna ontuminen näkyi vielä paremmin, ja koira otettiin sisälle. Auringonvalon osuessa oikeaan takatassuun, huomasimme että anturasta oli lähtenyt palanen irti ja antura mäti. Ei muuta kuin antibiottirasvaa anturaan, lappu päälle ja sukka jeesusteipillä kiinni jalkaan. Koira saikin sitten jäädä sisätiloihin sukkapatenttinsa kanssa, koska ulkona koira repisi sen heti irti.


Joten Tuulin metsästyskausi on nyt ohitse, se ei rikkuneella anturalla voi metsässä juosta rusakon perässä, joten parempi antaa parantua kunnolla. Juuri kun Tuuli rupesi syttymään kunnolla, niin joudutaan lopettaan. Tälle kaudelle ammuttiin neidille 3-4 rusakkoa, ja saatiin 2h kettu ajoa, joten tästä on hyvä jatkaa sitten ensikaudella. Vielä kun saataisiin koira haukkumaan!



Tänään haettiin aamusta Vauhtiraksun autosta lihaa Veetille. Päätin siis siirtää koiran 70/30 ruokinnalle, joka siis tarkoittaa sitä että 70% ruuasta on lihaa, sisäelimiä ja luita ja 30% nappulaa. Sopii paremmin itselle ja sopii koiran mahalle.
Paketista löytyis siis:
* Hirven luutonta lihaa
* 3kg kokonaisia sian sydämiä
* Sian sisäelimiä
* Kanan sisäelimiä
* Kanan kokonaisia sydämiä
* Lampaan rasvaa
* 4kg naudan rustoja.

Eli aika sisäelin painotteinen lasti.

Väinön kanssa ollaan ahkerasti käyty vetämässä rengasta, sekä ahkiota jossa on ollut vähän painoa. Jätkä on tykännyt ihan valtavasti, ollaan pääsääntöisesti pellolla menty, koska ton kanssa ei luoksetulo ole niin varmaa riistavietin takia. Renkaan kanssa se on kuitenkin saanu vetää ilman, että on ollut liinassa.
Mahdollisesti tänään muisan ottaa kameran mukaan, kun mennään vedättään.
Väinön kanssahan ei ole tarkoitus mitään kunnon valjakkoharrastusta aloittaa, vaan näillä mennään vain että kunto pysyisi hyvänä ja lihaksia tulis lisää.


1 kommentti:

  1. Auts, paranemisia Tuulille! Tuo on kyllä tympeätä, kun koiralta menee jotain rikki niin on metsästyskausi sitten ohi.. Meidän venäjänajokoiralta meni myös anturat rikki, ei pystynyt sitten pitkään aikaan metsään viemään :/
    Hienoja kuvia Väinöstä, on se komea!

    VastaaPoista

Jätähän kommentti, kiitos!