1. kesäkuuta 2016

Mammutit kesäkuumalla

Oivoijoi kun täällä on kuuma, tuuletin laulaa tälläkin hetkellä täysillä, eikä sekään tuo kun pienen helpotuksen. Mä niin tykkään kesästä, mutta mulle riittäisi hyvin se +19-20 lämpötilatkin, +32 on liikaa mulle sekä koirille.

Päivisin on niin tuskaisen kuuma, että koiratkin yrittää olla liikkumatta paikoillaan, etteivät saisi lämpöhalvausta.
Sen taki mä olen kaiken koirien liikunnan rajannut iltaan, etteivät kuumenisi liikaa.
Väinö on pudottanut kohta viikon talvikarvaansa ja minä tuskailen sen ajamisen kanssa.
Toisaalta haluaisin auttaa koiraani ja ajaa silti ainakin jostain kohdista karvaa lyhyemmäksi, mutta kun Väinö on ulkokoira.
Sana ulkokoira tuo rajoitteita tuohon asiaan, turkki kuitenkin myös suojaa koiraa auringolta.
Toisaalta taas Väinön tarha on sellaisella paikalla, että siihen paistaa aamusta noin klo 12 asti aurinko, jonka jälkeen tarha on varjon puolella.
Mikä siis neuvoksi?


Mä tein viime kesänä ensimmäistä kertaa koirille jäätelöä, tänä vuonna en ole vielä tehnyt mutta tarkoitus olisi. Veetin jäätelö sisälsi viime kesänä nappuloita, vettä, jugurttia ja omaa marjasosetta.
Tänä vuonna taidan tehdä ihan yksinkertaisesti lihaa, vettä ja jugurttia.


Kiinnostaako teitä muuten videopostaus metsästysreissusta? Olen miettinyt että voisin tänä syksynä tehdä video muodossa postauksen koirien metsästyspäivästä. Kuulostaako ihan hullulta?
Videoon ei niinkään tulisi sitä ampumista, vaan sitä millainen koira on ja miten se toimii.
Meillä on vielä tänä syksynä Onnin ja Sutkin opettamista, jolloin niiden täytyisi osata noutaa esim sorsa vedestä. Tästä voisi kehkeytyä ihan hyvää videomatskua, varsinkin nyt kun ostin pari kuukautta sitten action kameran.

Meille saa noin muutenkin heitellä postausideoita, mistä te haluatte meidän kirjoittavan. Mydaytä on pyydetty ja se toteutuu kunhan löytyy sopiva päivä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätähän kommentti, kiitos!