Olen siis harkitsemassa uuden koiran hankintaa, koiran joka asuisi kanssani Kauhajoella ja joka olisi täydellinen harrastuskoira. Sellainen koira joka tulisi toimeen niin vieraiden koirien sekä ihmisten kanssa. Ja tässä välissä tarkennankin asiaa sen verran että koira, jota harkitsen ei ole enää pentu..vaan aikuinen koira.
Miksi aikuinen, kun voisi saada pennun?
Pentu on tietysti söpö, ihana ja lutuinen. Sille ei voi olla vihainen, vaikka se tuhoaisi koko asunnon tai lempikenkäsi. Kun se katsoo sinua suklaanruskeilla silmillään, sulat siihen paikkaan ja vain taputat pentua päälaelle.
Ei. Vaikka mieleni tekisi pentua, tähän elämän vaiheeseen ei vain yksinkertaisesti sovi pentukoira.
Aikuisen koiran kanssa voi heti käydä kiinni siihen mistä molemmat nauttivat, eli harrastamiseen. Pentua pitää kouluttaa ja sen kanssa pitää olla erilailla kuin aikuisen kanssa. Aikuinen on oppinut elämässä jo jotain, eikä sille tarvitse rautalangasta vääntää ettei matolle saa pissata, taikka tapettia ei saa repiä seinästä.
Minulla on yksi pentukoira, en tarvitse toista. Väinö ei vain yksinkertaisesti sopinut tähän elämäntilanteeseen, ja mielestäni olisi ollut koiralle epäreilua pakottaa se kaupunkiin, kun se on 8kk elänyt maalla. Kirjoitan myöhemmin postauksen siitä, mitä tapahtui kun Väinö oli Kauhajoella kanssani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätähän kommentti, kiitos!