8. helmikuuta 2015

Elämäni aakkoset


Aurinko - Rakastan lämpöä ja auringon tuomaa valoa. Aurinko auttaa myös valokuvaamisessa, koska kukapa ei rakastaisi kuvata kauniissa aurinkoisessa pakkassäässä ♥

Blogi - joskus lähdin kokeilemaan ihan kokeilemisen mausta, ja tästä on tullut itselle tosi tärkeä paikka, kirjoittaa kaikki mikä elämässä on tärkeää.

C - kirjain johon en voi sanoa mitään ykinkertaisesti.

Dali - Yksi elämäni koirista, joka oli minulla vain hetken aikaa, mutta joka avarsi sydäntäni ja vei palan siitä. Missä oletkaan pieni Dali?

Erilaisuus - on rikkautta. Arvostan suuresti ihmisiä, jotka uskaltavat olla erilaisia niin ulkonäöltään kuin mielipiteiltäänkin. Olen itsekkin hyvin omanlaiseni ja pidän myös erilaisista näkökannoista.

Fantasia - Oi kuinka rakastan kaikkea fantasiaa niin elokuvissa kuin kirjoissakin. ♥

Google - mitäpä tekisinkään ilman googlea ;)

Hevoset - ovat aina lähellä sydäntäni ja niiden kanssa oleskelu on oikeasti hyvää terapiaa.

Iskä - Tarviiko tähän muuta sanoa? ♥


Jäljet - Olen pienestä asti ollut kiinnostunut kaikista eläinten jäljistä, minusta oli kiva mennä metsään tutkimaan minkälaisia jälkiä eläimet jättävät itsestään. Enkä tarkoita pelkkiä jalanjälkiä, vaan kaikkia muitakin merkkejä siitä että eläin on ollut paikalla.

Kalastus - tähän olisi ollut paljon vaihtoehtoja, mutta valitsin tämän, koska se on yksi harrastuksista jota harrastan kesät talvet. Ja kuinka iloinen voi pieni ihminen oikeasti olla kun koukkuun nappaa iso kala :D

Lelu - Olen oikeasti tosi lapsellinen, minulla on huone täynnä leluja, niin kovia kuin pehmoisia. Ne ovat vain nii hienoja ja ihania.

 
weheartit.com
Miekkavalas - Rakastan miekkavalaita, ne ovat niiin upeita! Suurin haaveeni ja unelmani olisi nähdä luonnossa miekkavalas. Minulla on jopa kasa pienoismalleja, tästä upeasta valaslajista. ♥

Nelli - oma kummityttö ♥

Onni - Pieni musta koiralapsi, ♥

Perhe - on aina ollut minulle se kaikista tärkein

Q - saanko tämänkin skipata.

Rakkaus - ei lissättävää ♥



Siskot - Ilman heitä, olisin elänyt todella tylsän lapsuuden. He ovat tukeni ja olen ylpeä siitä että saan olla pikkusisko.

Teemu - Rakas avomieheni ♥

Uni - Nukkuminen on kivaa ja unet ovat joskus todella ihania, joskus taas arkaluontoisia ja pelottavia.

Väinö sekä Veeti - Rakkaat koirani, niitä ei voi erotella, koska ne ovat kumpikin yhtä rakkaita. ♥



Xylitol - purkan jauhaminen on ehkä maailman turhinta, mutta raikastaa se hetkeksi hengityksen.

Ystävät - En aina muista kertoa kuinka tärkeitä he ovat minulle ♥

Zebra - koska niillä on söpö ääni.

Äitee - ♥

Örkki - kauniita ihmisiä räkäposkella, parin rypyn kera.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätähän kommentti, kiitos!