Parhaat meistä lähtee ensimmäisenä...

Miksi? Miksi ihminen on paha? Miksi pitää tuottaa toiselle surua, murhetta ja kyyneleitä?

Tänään nukkui ikiuneen pieni koiralapsonen, liian aikaisin hän joutui lähtemään. 

Pienellä koiralapsella oli kaikki hyvin, oli ihana ja rakastava perhe. 

Lyhyen matkan aikana oli kertynyt ystäviä, niin ihmisiä kuin koiria. 

Minä muistan tämän pienen koiralapsosen.

Muistan hänen syntymänsä, muistan miten hyvin hän piti puoliaan veljiään vastaan. 

Muistan ne seitsemän viikkoa, jotka sain sinun kanssasi elää. 

Opin tuntemaan sinut ja suuren ruokahalusi. 

Olit ainoa tyttö poikien keskellä, ainut oikea prinsessa. 

Olit perinyt kauneuden äidiltäsi, olit kuin pieni kopio äidistäsi. 

Niin ihana, lempeä ja rakastava. 

Valmis elämään, elämään täysillä jokaisen päivän. 

Kolme kuukautta vaille 2-vuotta...

Kuulehan, nyt kerron sulle, mitä tänään kuuluu mulle.
Aika sairas olen nyt,nuori mutta väsynyt.

Kipeä on mulla tassu, sekä mullin mallin massu.
Levätä mä tahdon vain, ja muistella mun muistojain. 

Kuva: Marianna Taavela

Hyvän elämän mä elin, tietä omaa kuljeskelin.
Aina olen ollut vapaa, enkä vaihda sitä tapaa.
Niitylle tein lystit retket, vietin monet hauskat hetket.
Siellä nautin kesäpäivät, muistot parhaat sieltä jäivät. 

Sinne tahdon vielä päästä, nauttimaan hetken kesäsäästä.
Jos jaksan, tutun reitin kuljen, ja viimein hiljaa silmät suljen.
Nurmen peittoon pehmeään, peitelkää mut lepäämään.
Uinun siellä unta syvää, kesää ikuista ja hyvää.

Siellä kukkii kissankellot, siniset on niityt, pellot.
Ei untani voi estää, vain ystävyys se yhä kestää.

Niin vähän aikaa annettiin, 
sun meidän luonamme olla. 
Niin pian maan lepoon kannettiin, 
sun rauha siel on olla. 

Nuku rauhaisaa ja syvää unta, pikku prinsessamme Mila ♥