Kuulumisia

Vaikka kirjoitus tauko on kestänyt vain 3 viikkoa, niin on erittäin vaikeaa aloittaa tätä tekstiä.

En oikein tiedä mistä aloittaisin puimaan näitä asioita, pitäisikö kertoa kuulumisia vai mitä. 

Joten pahoittelen jo etukäteen turhamaista ja sekaista tekstiä, kuvat ovat osa vime kuulta ja pari otosta on viime viikolta. Ja kuvat on itse otettuja, ellei toisin mainita. 

3 viikkoa postaustaukoa on mennyt todella nopeasti. On ollut todella helpottavaa, kun ei ole tarvinnut ajatella mitä tänään kirjoittaisin blogiin. Eilen tyhjensin kameran muistikortin, jossa oli 500 kuvaa marraskuulta sekä itsenäisyyspäivältä, joten en ole kauheasti edes kuvannut. 

Elämä on ollut aika hektistä viime päivinä, ja muutto kolkuttelee ovella. Minä olisin jo niin valmis muuttamaan omaan kotiin, mutta talo ei ole vielä valmis ottamaan meitä vastaan. 

Olen jo suunnitellut sisustusta, millaisia mattoja haluan ja mitä kaikkea pitää ostaa uuteen kotiin. 

On ihanaa ajatella, että vihdoinkin pääsisimme muutamaan yhdessä miehen kanssa. Vuokralle tosin näin alkuun, mutta on se nyt ihan eriasia asua kahdestaan, kuin ylimääräisten ihmisten kanssa samassa talossa. On tätä jo kolme vuotta kestetykkin, mutta nyt rupeaa mulle riittämään. 

Tänään on muuten Väinön syntymäpäivä! Ajatella että jätkä on jo 4-vuotta, ja Väiski saikin tänään Hauhaun 38cm pitkän kanapururullan.  Näytti maittavan, kateelliset tytöt piippas vieressä, kun hekin olisi halunneet päästä jaolle.

Veeti pääsi myös edellisviikolla kokeilemaan "uutta" pomppaansa, ja kyllä se tuolle sopii kuin nenä päähän. Tuo väri on vielä niin ihana, paljon poikamaisempi kuin punainen. Aika jännä silti, että vanha pomppa pysyi paikallansa täydellisesti, jonka takia tykästyinkin Pomppaan. Sen sijaan tämä uusi takki valahti koiran juostessa aina toiselle puolelle, vaikka kuinka kiristin nyörejä. Ärsyttävää kun koko ajan sai olla vääntämässä takkia takaisin suoraan

Tiistai iltana sanoin Veetille, että se saa pikkusiskon pian, olisi pitänyt olla kamera kuvaamassa kun sen ilme muuttui järkyttyneeksi! Aivan kuin koira olisi tajunnut, mitä sanomallani tarkoitin. 

Siinä se nyt tuli... Pitkän odottelun jälkeen, meille on tulossa koiranpentu ja on muuten tulossa pian.

Pieni tytön tyllerö, jota on odotettu monta vuotta. Vaikka rotu varmistui jo aikaa sitten, olen silti pitänyt silmäni auki mielenkiintoisten seropi yhdistelmien varalta. Kuitenkaan yksikään pentue ei ollut tarpeeksi hyvä, jotta olisin voinut ajatella vaihtavani rotua. Siitä kuitenkin lisää ihan omassa postauksessa.

Ajatella että Mimmikin on jo 6kk ikäinen, ja se on kasvanut korkeutta ihan kamalasti. Vielä äsken se oli tappijalka, joka kompuroi aina juostessaan, ja nyt se jo hallitsee juostessaan kaikki neljä koipea.
Itsenäisyyspäivänä 6.12 me oltiin 2h metsälenkillä Mimmin kanssa, alkuhuuman jälkeen tyttö rupes jo keskittymään kaiken maailman hajuihin ja jälkiin, mitä nenän eteen tuli. Silti vielä aika paljon menee leikkimiseksi touhu, eikä osata vielä keskittyä jälkiin.

Täytyy kyllä sanoa, että Amerikakettukoira tuo Mimmiin tosi kaunista ulkomuotoa, varsinkin nuo pitkät valkoiset merkit jaloissa saavat koiran näyttämään korkeammalta kuin se todellisuudessa on.
Muutenkin todella kaunis ulkomuoto koiralla, ja ihan erilainen rakenne kuin Tuulilla. Tuulin häntäkin on ihan pieni ja ohkainen, kun taas Mimmin häntä on paksu ja pitkä. Värit ovat hyvin puhtaat ja korvien asento mainio.