Nukaisa

Ei kyllä aivan tunnu tammikuulta, kun maa on musta ja taivaalta sataa veden ja lumen sekaista hattaraa. Nämä on näitä päiviä kun en haluaisi edes mennä pihalle, kuitenkin pitäähän ne koiratki liikuttaa, ja helpointa se tällä kelillä on päästämällä ne irti juokseen metsään. Sillä meidän kylätie on ihan karmeessa kunnossa ja kun auto ajaa ohi niin kaikki kura lentää kävelijän päälle, jippii!

Jouluna ollessani porukoilla, siskon koira Nuka oli myös meillä. Normaali pentu joka puree ja repii koko ajan, niin ei minulla tietystikkään ollut mitään muistikuvia tälläisestä pennusta. Sillä eihän Veeti pentuna purrut käsiä ja jalkoja. Veeti oli tosi helppo pentu, Väinö sen sijaan puri ja tuhos ihan kaiken. Ja paskansi öisin huoneen täyteen, saatiin sekin tapa pois, kun opetettiin Väinö pentuna oleen yöt omassa häkissään ja portti kiinni. Ensimmäisillä kerroilla se huusi hulluna ja itki, mutta loppujen lopuksi se oppi oman paikkansa eikä häkki ollut enää niin kamala. Itse asiassa se oli niinkin ihana asia, ettei muut koirat saaneet mennä sinne.

Juuri kun Nuka oli oppinut että pissat ja kakat tehdään pihalle, niin satoi lunta. Eikä pikkuherra tykännyt yhtään lumesta. Eikä näin ollen voinut enää asioida pihalla. Nuka vain istui lumessa ja paleli, muttei suostunut pissaamaan. Iskä heitti vanhan viltin pihalle, niin Nuka juoksi heti viltin päälle ja pani perseensä viltille. Siinä se istui kuin jokin prinssi ruusunen.

No sitten kun sen pojan sai pissalle pihalle, niin se ei kyykistynyt, eikä nostanut jalkaa. Vaan lorotti seisaaltaan vaan menemään, joten joka kerta jouduin meneen viel tarkistaan että tuliko sieltä pissa.
Sama juttu ison asian kanssa, seisaaltaan vaan, ei yhtään kyykkypunnerrusta.