8. toukokuuta 2015
No Control
Mikäs sen mukavampaa kevään odotusta on, kuin tuskailla koiran ruokinnalla.
Kun saa oman koiran ruokinnan kuntoon ja saa koiran pysyyn sen ruokinnan kans hyvinvoivana ja elossa, niin eikö silloin joku muu kurttupuo päätä keksiä jonkun allergian.
Tällä kertaa siis tuskaillaan Sutkin ruokinnan kanssa, herra on syönyt veljensä kanssa J&V energiaa sekä välillä lihaa, pääosin kuitenkin nappulaa. Onni voi pontevasti mahansa kanssa ja söis vaikka hirven, jos kiinni saisi. Sutkin ruokahalu ei oo niin runsas, mutta kyllä sekin syö jos ruokaa tarjotaan.
Sutki on kuitenkin kieltämättä hoikkapoika, vähän liiankin laiha. Madotin sen juuri viime kuussa ja pidettiin se lihalla pari viikkoa, silloin poika rupes näyttään taas koiralta. Ajateltiin sitten että jatketaan taas nappulan syöttämistä, no mehän jatkettiin ja pikku hiljaa se koira rupes taas kuihtuun.
Tietysti vaihtoehto olis myös pitää se lihalla kokonaan, mutta koska halun tehdä tästä rakettitiedettä niin se olis tosi hankalaa. Sutki on kuitenkin kasvava koira, joka kasvaa tosi isoks, niin kaikkien lisäravinteiden ja hiventen antaminen menis sen puolesta vaikeeks.
Niimpä tässä oon punninnu eri nappula merkkejä ja mietinnässä on siis mahdollisesti vaihtaa energia kana-riisiin, jos pysytään samassa merkissä siis. Onkohan kellään omakohtaisia kokemuksia tuosta J&V kana-riisistä, onko siinä mitään eroa tuohon energiaan?
Toisena oon miettinyt Planet Pet Societyn Adult largea sekä Racinel black label adultia.
Myös ehkä jokin Hauhaun nappuloista voisi sopia, ja voisi kokeilla.
Veetihän syö tuota Planet Pet Societyn Grain free nappulaa ja on sille sopinut tosi hyvin. Tietysti Veetillä kestää 2,5 kg pussi kolmekin kuukautta, koska se syö myös lihaa.
Ps.. ensiviikolla on tulossa postausta Racinelilta saamastamme lahjasta sekä "tuotetestaus" postaus ratian valjaista.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätähän kommentti, kiitos!