Olen tukahduttaman tämän tunteen, olen niellaisut sen palan kurkusta. Olen yrittänyt olla ajattelematta. Olen ollut itkemättä, en halunnut murtua. Mutten voi pitää sitä ikuisesti sisälläni, vaikka haluaisin vaieta ikuisesti. Kaipaan sinua niin paljon, että se sattuu, vaikka yritän tukahduttaa ikävän.
Mä yritin pitkään olla niin kuin mitään ei olisi tapahtunut, olin vain ajattelematta asiaa. Joka kerta kun se pala nousi kurkkuun ja vesi rupesi valumaan silmistä, tukahdutin sen. Mikään ei silti kunnolla toiminut, suru vain pakkaantui sisälle. En halua puhua asiasta kenellekkään, vaikka ensimmäistä kertaa tuntui siltä etten jaksaisi enää taistella vastaan. Miksi näin piti käydä?
"Poissa silmistä, poissa sydämestä" - ajattelin että se toimisi, muttei toiminut.
Oliko näin tarkoitettu? Hänen kauttaan mä löysin rakkauteni kissoihin, mutten tiedä uskallanko enää rakastaa jos aina menettää.
Eikä samalaista enää tule, ei milloinkaan. Ei samanlaista kuin Tiikeri.
Eikä samalaista enää tule, ei milloinkaan. Ei samanlaista kuin Tiikeri.
Nyt on vain muistot <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätähän kommentti, kiitos!