Viikot vierii vauhdilla

Ai mitä meille kuuluu? No hyvää pelkästään! Väinön kanssa ollaan käyty vain hihnalenkillä, koska ennen lumia sitä ei oikein voi päästää irti, vaikka metsästysaika onkin. Aina kun sen päästää irti, pitää myös ottaa huomioon, ettei sitä voi kotipihassa/metsässä päästää irti. Syynä on naapurin kanat sekä lehmät, Väinö on jo kerran käynyt hätyyttämässä sielä kanoja, onneksi oli talvi ja ne kanat oli häkissä. Nyt kun naapuri on vielä pitänyt kanojaan irti, en yhtään ihmettelisi vaikka Väinä kävisi sielä helpomman saaliin toivossa.

Veeti sen sijaan on saanut paljon paljon metsää, se on joka toinen päivä päässyt metsälle mukaan. Voi pojat kuinka innoissaan se on, kun se näkee oranssin tutkapannan. Koiran hymy ylettyy melkein pyllyyn asti, ja se on aina niin tohkeissaan. Vielä mitään saalista ei olla sen kanssa saatu, mutta joka kerta koira on kokemusta rikkaampi. Veetihän pelkäsi ennen ampumisesta tulevaa ääntä. Nykyään se ei ole ihan niin pelokas kuin ennen, mutta kyllä se vieläkin pamauksen kuullessaan juoksee minun luokse turvaan.
Tiistaina kun oltiin noin 400 metrin päässä miehestä, kun hän ampui. Veeti ei aluksi pelännyt yhtään, vaan luvan saatuaan säntäsi kohti jokirantaa. Jokirannassa haisi kuitenkin ruutin katku, ja se sai koiran epäröimään ja palaamaan luokseni. Yhdessä mentiin sitten tutkimaan, ja koira palasi nopeasti normaaliksi, eikä arastellut.

Noin viikko takaperin kävimme myös Mimmin kasvattajalla näyttämässä kuinka komeaksi tyttö on kasvanut. Kasvattaja ei ollut saapuessamme vielä kotona, mutta hetken siinä pihassa ollessamme Mimmi rupesi tunnistamaan paikan ja oli innoissaan nähdessään vanhan ystävänsä Väläyksen, joka on Ruotsin valkoinenhirvikoira.
Pian kasvattajakin siinä saapui ja Mimmi oli heti antamassa pusuja kasvattajaisälleen. Pian pääsivät myös Mimmin sisarukset Lilli ja Ruttu juoksemaan ja leikkimään sisarensa kanssa.
Voi sitä vauhdin määrää mikä sisaruksilla oli, kyllä varmasti tunnistivat toisensa.
Mimmi kävi moikkaamassa myös emäänsä ja emä näytti tunnistavan myös "kadoksissa" olleen lapsensa.
Kyllä olivat Mimmin sisaruksetkin kasvaneet ja vankistuneet, varsinkin veli Ruttu, joka oli ihan nimensä veroinen. Rutun pää oli pelkkää löysää nahkaa ja se oli paljon isompi siskojaan sekä rotevampi, niinkuin urokset yleensä ovatki.
Yli tunnin me taidettiin olla kylässä, ei sitä aikaa siinä niin tuntenut, kun oli paljon puhuttavaa ja tietysti me puhuimme koirista, mistäs muustakaan.
Kun oli lähdön aika Mimmi rupesi olemaan jo kovin väsynyt ja se mielellänsä käpertyi autoon nukkumaan.

Olin eilen menossa ruokkimaan koiria, kun ajattelin niiden huutavan ruokaa. Ovella minua tuli kuitenkin vastaan Väinö mustana kuin yö. Ei muuta kun koira eteiseen säppiin ja etsiin jostakin hihnaa, jolla sen sais kuljetettua sen omaan tarhaan. Tietysti lapset olivat taas vieneet noutajataluttimen ja vihdoista ja viimein 10min etsinnän jälkeen löysin sen omenapuusta.
Koira tarhaan ja etsimään paikkaa mistä se on tullut läpi, ei tarvinnut kauaa etsiä...
Seinän vieressä oli iso hiekkakasa jolla oli korkeutta yli metrin ja kasan vieressä oli tunnelin suuaukko. Aidan toisella puolella oli pieni jäniksen kokoinen aukko, siinä sai ihmetellä kuinka koira on itsensä niin pienestä aukosta saanut mahtumaan.
Ei muuta kun lapio kouraan ja peittelemään tunnelia, aidan toisella puolella olevaan jäniksenkoloon pudotin ison pyöreän kiven, jottei siitä kohtaa enää tultaisi läpi.
En kyllä tiedä yhtään kuinka kauan tuo koira on ollut irti ja missä se on käynyt, toivottavasti ei kovin kauakana. Tuon kokoinen koira menee jo auton lasistakin läpi....