Melkein punahilkka..

Hurjaa kyytiä mäessä! Vaiko sittenkin jäpiköiden hurjastelut metsälenkillä. Lähdin eilen pitkästä aikaa tällä kokoonpanolla, eli mukaan lähti Veetin lisäksi veriveljekset Onni ja Sutki. En ollut pitkää aikaan juoksuttanut näitä yhdessä, sillä ollaan V kans otettu rennommin takajalan takia. Tauko oli tehnyt jätkille hyvää ja lenkki sujuikin ilman kommenverkkejä, ei siis ollut tappelun aineksia kasassa. Porukka oli myös tauon aikana jakautunut, siinä missä ennen S ja O olivat best friend forever, niin Onni oli vaihtanut bestiksen Veetiin. Ja Sutki oli enemmän se porukan musta lammas tai paremmin yksinäinen susi, joka hortoili omiansa ja vähät välitti muiden touhuista.

Harmittelin jo lenkin alussa, etten ollut muistanut ottaa kameraa mukaan kun sääkin oli mitä mainioin, vaikka myrskytuuli vähän puhalsikin.
Lenkki meni hienosti, otin itse vähän rennommin ja pysähtelin paljon lenkin aikana, jotta kaverit saisivat kulutettua energiansa. Isoin syy rentoiluuni oli kuitenkin se, että olen edelleen kipeänä. Huomenna tulee viikko täyteen tätä sairastelua, ja toivonkin että se pian loppuisi.

Asiasta kukkaruukkuun Veetihän asuu päivisin pihalla ja öisin se on sisällä. Aamulla se saa aamupalansa sisällä, mutta iltaruuan se syö pihalla. Ja nyt olenkin huomannut, että pihalla ollessaan se yrittää kovasti peittää hiekalla/mullalla ruokansa ja vasta sen jälkeen syö sen. Ollaan miehen kanssa ihmetelty tätä ja mietitty olisiko sillä joku puutostila, vaikka se tuntuu oudolta, koska se saa kaikki hivenaineet kuitenki, lohiöljyä yms. V saa myös joskus kalkkilisää, joten ei pitäisi olla kalkin puutettakaan. Uloste on pientä ja hajutonta. Vai onko tämä joku "suden" perintö, että kun lihakin haudataan maahan että se maistuis paremmalta.