Sen kyllä huomasi myös kuvien laadusta, toki ilma ei ollut kaikista paras kuvien ottoon, kun oli sumuista ja jo hämärääkin.
Kuvatessa tuli kyllä mieleen, että onko tämä ihan ensimmäinen kerta kun olen valokuvaamassa. Miten laatu voi olla niin sysikamalaa, ja miten kaikissa kuvissa tarkennus on maastossa, eikä siinä koirassa. Ei tuo 85mm mikään kaikista valovoimaisin linssi ole, mutta on se parempi kun ei mitään.
Täytyy kyllä ruveta valokuvaamaan vähän useammin kuin kerran kuussa, täytyisi kai kehittyäkin valokuvaajana johonkin suuntaan, eikä mennä koko ajan alamäkeä siinä touhussa.
Tässä kuitenkin muutama onnistunein otos eiliseltä, vaikkeivat nämäkään laadullansa kehuja saa.
Täytyy kyllä loppuun vielä sanoa, että on tuo meidän Mimma kasvanut. Se on muutaman hassun sentin Veetiä korkeampi. Kuvissa se näyttää vielä korkeammalta kuin mitä on, joka johtuu vallan noista valkoista sääristä.
Yllättävän hyvin ne tulivat juttuun, mutta Veetin käytöksestä kyllä huomaa, että sen kaveriksi sopisi joku sitä pienempi tai saman kokoinen hauveli. Se ilmeisesti tuntuu ajattelevan jäävänsä ns kakkoseksi, jos koirakaveri on sitä suurempi.
Mimma on vielä niin arka kaveri, ettei toisen tarvitse kuin vähän vilauttaa hammasrivistöä, niin se huutaa jo kurkku suorana.
Autoilustakaan se ei tykkää yhtään ja on aina työn ja tuskan takana, että sen saa autoon. Ja autossa se huutaa kuin syötävä, välillä musta jopa tuntuu että Veetikin oli helpompi autoilukaveri, vaikkakin se pissi,kakki ja oksensi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätähän kommentti, kiitos!