Kyllä tästä vielä noustaan

Miten sen nyt sanoisi. Ylitin itseni. Näytin itselleni sekä ehkä vähän myös muille, että minä osaan. Viimeiset kaksi vuotta ovat olleet raskaita, eivät niinkään fyysisesti vaan henkisesti raskaita itselleni.
Olin ennen ilopilleri, minulla oli aina hauskaa ja ajattelin positiivisesti. Jotain kuitenkin tapahtui, koska luonteeni muuttui täysin. Tuntui ettei millään enää ollut väliä,  kaikkien niiden epäonnistumisien jälkeen en yksinkertaisesti enää jaksanut.
Kaiken lisäksi rakensin itselleni suojamuurin ja piilouduin sen taakse. Yritin olla iloinen ja näyttää muille ettei mikään ollut hätänä, vaikka oikeasti tukehduin pikku hiljaa sisältä.
Alamäen jälkeen on yleensä ylämäki, mutta minusta tuntui että alamäkeni vain jatkui ja jatkui.

Pahinta oli että pidin kaiken sisälläni, enkä avautunut kenellekkään olotilastani. Välillä minun oli vain pakko itkeä paha olo pois, en välttämättä edes tiennyt mille asialle itkin, kyyneleet vaan valuivat silmistäni kuin vuolas virta.
Tilannettani ei yhtään auttanut tuttujen ihmisten pilailut siitä ettei minusta koskaan tule mitään, että olen toivoton tapaus. Vaikka tiesin että ne eivät olleet tarkoitettuja sanoja, ne pahensivat tilannettani ja vajosin yhä syvemmälle.
Ainoa asia joka sai minut pitämään päätäni pinnalla, olivat koirani. En pystynyt ajattalemaan että jättäisin ne yksin, mitä niille olisi sen jälkeen tapahtunut.

Ennen Välkyn tuloa ihmissuhteet olivat kylmenemässä, eikä meillä mennyt miehen kanssa mitenkään erityisen hyvin. Riidat olivat joka päiväisiä ja täysin turhia. Oma paha oloni tarttui myös Teemuun ja sai aikaan jännitteitä. Välkyn tulon jälkeen riidat loppuivat, ja pystyin taas rakastamaan ja välittämään. Välkky toi elämäämme niin paljon enemmän, siitä tuli meidän yhteinen lapsi.

Maaliskuussa täytäessäni taas vuosia, tutustuin Autokoulun ja Trafin 10+10- kokeiluun ja pienen mietinnän ja ajatustyön jälkeen ilmoittauduin autokouluun. Suoritin siis ensin kaikki 10 teoriatuntia, jotka hoidettiin siis kotona omalta koneelta netin välityksellä. Seuraavaksi tein netissä autokoulun sivuilla ison kasan tehtäviä ja harjoituksia. Luin monta tuntia kirjalliseen ja tein monta harjoituskoetta, saamatta yhtäkään läpi menemään.
Joten kun menin kirjallisiin tunnetilat läpi pääsemisestä olivat epävarmat ja olin sitä mieltä ettei mene läpi. Kun koe oli tehty ja näytölle välähti "kokeesi on hyväksytty", en meinannut uskoa silmiäni.
Ennen kirjallista koetta olin ajanut jo muutaman tunnin autokoulussa, silti matkaa täyteen kymppiin oli vielä. Liukasratapäivää jännitin todella paljon, ja sekin oli turhaa koska minulla oli hauskaa ja kaikki tehtävät menivät hyvin.
Kun sain viimeiset ajot suoritettua ja inssini läheni, jännitin yhä vain enemmän vaikka koko ajan mielessäni oli, ettei haittaisi vaikken pääsisi läpi. Pessimisti kun ei pety.
Niin siinä kuitenkin kävi, että 27.6 inssini meni läpi ja minulle myönnettiin ajokortti, kaikenlisäksi silloin oli vielä Veetin 4-vuotis synttärit. Voiko pieni ihminen enää olla onnellisempi ja hämmentyneempi kuin minä olin. Olin suoriutunut siitä, jota pelkäsin todella paljon.  Näytin itselleni että minäkin osaan ja se riitti.
Olen onnellinen. Tänään ja huomenna. Joka päivä. Ja se riittää minulle.

Parsonimaista menoa

Kaikki postauksen kuvat on ottanut Välkyn kasvattaja Anni Leivo. 

Keskiviikkona lähdimme noin kahdentoista jälkeen ajelemaan kohti Nokian Tottijärveä, tarkoituksena oli käydä Välkyn kasvattajan Annin luona. Kiikoisissa taisi paistaa vähän aurinko, mutta muuten koko matka meni vesisateessa ajaessa sekä salamointia katsoessa. Välkky matkusti takakontissa häkissä, hiljaa niinkun yleensä. 

Kaartaessamme pihaan sade oli loppunut ja ilma oli kirkastumassa, vastassa meitä odotti Anni sekä tietysti Yoda parson, jonka tapasimme ensimmäisen kerran jo pentuja mennessä katsomaan.  

Ei muuta kun Välkky autosta ja aidan sisäpuolelle tutustumaan ja tervehtimään. Pian Anni haki myös Murun pihalle ja hetken aikaa siskokset oli karvat pystyssä ja molemmat vähän ihmeissään, mutta kyllä ne sitte aika nopeasti löysivät saman sävelen. Epäilemättä tunnistivat myös toisensa, koska rähinöitä tyttöjen välille ei syntynyt. 

Välkky ei ensin ollut ihan täysin varma, voisiko kaveriin luottaa.

Ei siinä silti kauaa mennyt kun jo oltiin kavereita. 

Yllätävän paljon siskokset näyttivät samalta, vaikka tietysti Välkky olikin kerryttänyt vähän enemmän karvaa, niinkuin kuvista huomaa.

Välkky oli aika vaisu koko päivän, eikä leikkiä jaksanut kauaa. Anni epäili Välkyllä olevan valerauskaus, kun oli vähän paisuneen oloinen ja kerryttänyt nestettä tisuihin. Minkäänlaista hoitamisviettiä neidillä ei ole ollut, mutta tosiaan on ollut pari päivää vähän vaisumpi kuin yleensä, joten täysin mahdollista että on. Murullakin oli alkanut jo juoksut, ja tarjosikin itseään Välkylle useaan otteesen :D.

Välkky pääsi myös trimmipöydälle ja neidin mielestä se oli ehkä kamalinta ikinä, kun joutui vaan seisomaan paikoillaan liikkumatta. Ja kyllä koirasta karvaa lähtikin. Karvakasan tilalle tuli pieni ja siisti pikkukoira. Alhaalta huomaa kyllä eron trimmauksen jälkeen.
Oli mukava vaihtaa kuulumisia ja puhua vain koirista, mistäs muustakaan koiraihmiset tavatessaan höpöttävät.
Ja pakko mainita, että olen tyytyväinen että otin pennun juuri Annilta ja tulevaisuudessa jos ja kun uutta parsonia kaipaillaan, niin Annilta me se silloinkin haetaan :)

Ennen trimmiä.

Trimmin jälkeen. 

Siskokset. Kyllä huomaa että on samasta pentueesta :) 

Välkky 7 kk

Perjantaina 26.5. täytti meidänkin villivarsa 7 kuukautta ja kaikenlisäksi aloitti vielä ensimmäiset juoksunsa. Siinä kohtaa rupesin jo miettimään että mitä? Milloin tämä tapahtui? Meidän pieni terrikakara on aikuisuuden kynnyksellä ja juoksujen jälkeen se ei enää olekkaan pentu vaan teini.
Niin sitä vaan oppii taas lisää, kun meilläkin on ollut vain isoja koiria ja on tottunut siihen, että kun ne juoksut alkaa niin ne koirat on jo isoja. Välkky ei ole iso, se ei ole vielä edes aikuis koossaan tai no voi olla että onkin.
Kun Välkky on Veetin vierellä sen vasta huomaa, kuinka paljon tuo kakara onkaan kasvanut. Näiden kuukausien aikana olen oppinut myös tuntemaan koirani paremmin, joka on tietysti ihan hyvä asia.

Tietysti multa meni taas tämä pentuaika vähän ohitse ehkä, kun ei me olla oikein tehty mitään vaikka koko ajan ollaan oltu menossa.
Välkky on kyllä ihan yltiösosiaalinen ihmisiä kohtaan ja siitä saa kyllä helposti kaverin. Outoja ihmisiä ja varsinkin juoksevia ihmisiä pitää vahtia ja vähä muristakkin, mutta ei haukku haavaa tee.
Kankaanpään Herkun autoluukku on meidän vakkaripaikka ja sieltä löytyykin jo muutama Välkyn lempparityyppi, sillä sieltä saa aina vähän herkkuja mukaan. Jos töissä on joku Välkyn lempparityyppi saa se aina suunsa makeaksi, eilen tosin kävimme siellä ilman koiraa ja myyjä kurkki autoon että eikö Välkky ole mukana.

Toisten koirien kanssa Välkky on aina vähän varautunut, mutta kun on hetki tutustuttu on kaikki hyvin ja voi uuden kaverin kanssa leikkiä.
Välkyllä on kertynyt tässä kuukausien aikana myös paljon leluja, koska se leikkii edelleen päivittäin. Varsinkin pallot on lähellä sen sydäntä, varsinkin kongin air pallo joka vinkkuu kivasti kun sitä puree. Noutaa Välkky ei osaa tai osaisi jos yrittäisi, mutta se on vähän liian itsepäinen tuomaan palloa takaisin.

Kaivaminen on silti kaikkein parasta ja selvästi tämän koira elementti. Mitä kosteampi paikka, sitä kivempaa sitä on kaivaa ja möyhiä. Välillä neiti innostuu vähän liikaa ja kotio mennessä sitä aina vähän kiroo, kun koirassa ei puhdasta kohtaa löydy. Parsonin turkki on kuitenkin helppo, sillä kuivuessaan kura ja rapa yksinkertaisesti putoaa turkista pois ja taas on ainakin puhtaan näköinen koira.

Aina valkoiset koirat eivät ole valkoisia, itse asiassa meillä Välkky on hyvin harvoin puhtaan valkoinen. 

Välkkyhän on koko pentuaikansa lähinnä autoillut ja se on oikeasti kannattanutkin, koska se on niin ihanan rento autoillessa. Väinö piippaa autossa 24/7 ja Veeti läähättää, pieree, paskantaa ja oksensaa. Välkky istuu ja katselee ikkunasta pihalle, sateella se yrittää sylissä ollessaan saada pyyhkiänsulkia kiinni. Nyt kesällä autoillessa parasta on tietysti se, kun avataan ikkuna ja saa kuvitella lentävänsä.

Pari viikkoa sitten Välkky kävi myös ensimmäisen kerran uimassa, vielä oli ilmeisesti liian kylmää vettä, kun neiti ei ole eksynyt veteen uudestaan muuta kuin vahingossa putoamalla reunalta. Vähän harjoittelua se uiminen vielä vaatii, kun ensimmäisellä kerralla Välkky piti suuta auki ja jokainen varmaan tietää mitä silloin tapahtuu....

Yksinkertaisuudessaan ihan mahtava koira.

Miten päädyin parsoniin?

Miten kahden sekarotuisen piskin omistaja päätyi parsonrusselinterrieriin? Miten kaikista kolmos ryhmän koirista juuri tämä valikoitui oikeaksi? 

Olen lapsesta asti haaveillut isosta koirasta, tarkemmin ottaen Rottweileristä. Rottis oli ollut monen monta vuotta minulle se thö koira, sellainen iso ja jykevä, mutta samalla erittäin kaunis ja kunnioitusta herättävä luppakorva. Huoneeni seinät ja hyllyt pursusivat rottiskamaa, oli seinäkalentereita, julisteita, kuvia, pehmoleluja, figuureja ja ja vaikka mitä muutakin.
Tuolloin meillä oli kotona Bichon havannais tutummin nykyään vain Havannankoira Sissi ja vannoin kovaa itselleni etten ikinä ostaisi pikku koiraa.

Tuosta ajasta on nyt enemmän kuin 10-vuotta, olen aikuistunut ja oppinut tuntemaan itseni paremmin ja rottis ei ole enää minulle se koira, joka olisi paras vaihtoehto. Pidän rodusta edelleen suuresti, mutta se ei tunnu millään muotoa enää omalta rodulta, ei sellaiselta jonka voisin hankkia joskus.
Sen sijaan metsästyksestä on tulossa minulle tärkeä osa itseäni, joten metsästyskoirat tulevat varmasti tästä lähtien olemaan minulle niitä koiria joista haaveilen ja ovatkin jo sellaisia. Mietin pitkään ottaisinko jonkun pystykorvan, esim Itäsiperianlaikan, KKK tai Pohjiksen, mutta loppujen lopuksi päädyin katselemaan luolakoiria, koska meillä ei silloin ollut enää yhtäkään luolakoiraa. Ja koko viime kauden joka kolmas kettu meni ajosta luolaan ja jäi näin ollen saamatta.

Saku ei ollut meille edes vaihtoehto, niin paljon huonoja kokemuksia kyseisestä rodusta oli ilmaantunut. Ja koska halusin koiran joka sopisi muuhunkin harrastamiseen, rupesin katselemaan Sk kettuterriereitä sillä silmällä. Pitkään miehen kanssa olimme jo sitä mieltä että kettis meille tulee, mutta koska haluan aina katsoa kaikki vaihtoehdot läpi, rupesin miettimään muitakin luolakoiraksi sopivia rotuja.
Loppuviimein törmäsin Parsoniin ja Jackkiin, jotka olin aina vain sivuuttanut mielessäni vain valkoinen koira näyttelykehässä mielikuvin.
Jackrussell oli liian matala ja tiesin että muotirotuna voisi olla vaikea löytää kasvattajaa joka ei tingi terveydestä. Varsinkin kun rodun kotisivuilla "sairauslista" oli pitkä, kaikki mahdolliset oli listattu ja merkitty että niitä voi esiintyä.
Terveyden lisäksi olin tarkka millaisista vanhemmista haluan pennun, yksi suurimmista kriteereistä oli, että vanhemmilla täytyisi olla näyttöä luola toiminnasta. Jackrusselista on erittäin vaikea löytää käyttökoiria, koska ne ovat suurimmaksi osaksi vain näyttelykettuja. Toinen vaihtoehto olisi ollut ottaa Working linjainen, mutta niissä on taas se "vika", että näyttelyt on kokonaan kielletty.

Kuopatessani jackin otin itseäni niskasta kiinni ja rupesin etsimään tietoa parsonista. Jokaisella on varmasti omat ennakkoluulonsa jokaisesta rodusta, myös minulla oli ennakkoluuloja parsonista. En ollut paljoa kiinnittänyt ennen huomiota rotuun, koska pikkukoirat eivät ylipäätään viehätä minua millään tasolla.
Parsonien kohdalla käyttöpuolta rupesi kuitenkin löytymään paremmin ja isommalla mittakaavalla. Ei ollut niin vaikeaa löytää kasvattajaa, jonka koirat olivat myös käyttökoiria ja valinnan varaaa oli runsaasti. Kennel Karvahaalari oli lähinnä meitä ja sinne oli mahdollista lähteä myös lyhyellä varoitusajalla, niimpä otin kasvattajaan yhteyttä ja hänellä oli silloin sunnitteilla pentue loppuvuodeksi. No me jäimme odottelmaan ja kertoessani miehelle että olin alustavasti varannut pennun tälläisestä rodusta, oli hänkin ensalkuun hieman varautunut. Mies ei ollut koskaan edes kuullut kyseisestä rodusta ja että sitä käytettäsiin myös luolametsästykseen.

Kun ensimmäisen kerran kävimme pentuamme livenä katsomassa, olimme molemmat jo aivan myyty.
Nyt kun Välkky on 6 kk ja olemme olleet jo tovin parsonin omistajia, voimme molemmat mieheni kanssa sanoa, että emme ole olleet pettyneitä. Välkky on juuri sitä mitä me molemmat kaipasimme, ja sen tulo meidän perheeseemme on vaikuttanut positiivisesti myös meidän suhteeseemme.
Minua ei edes haittaa, vaikka Välkkystä ei koskaan tulisi luolakoiraa, se on luonteeltaan mitä mainioin perhekoira ja siitä saa varmasti mukavan harrastus-ja retkeilykaverin.

Jos jotain miinusta pitäisi tästä koirasta sanoa, niin itsepäisyys/jääräpäisyys on välillä vähän liikaa esillä. Välkky on luonteeltaan perus parsoni, jos se jotain päättää tehdä se myös tekee sen täysillä. Luovuttaminen ei kuulu Välkyn tapoihin, vaan kaikki tehdään räjähtävällä tahdonvoimalla, mistään tinkimättä.  Saa tästä halutessaan myös sohvaperunan, ja itse kun olen sairastanut on koira tyytynyt lyhkäisempiin lenkkeihin ja vähempään tekemiseen, sille on tärkeintä olla lähellä ja läsnä.

Jos minulta nyt kysyttäisiin ottaisinko parsonin, niin aivan varmasti ottaisin. Ja kuka tietää ehkä tästä edes meidän perheessä on aina parsoni.

Kun musta tuntuu, että mä kuolen stressiin

Niinhän siinä sitten loppupeleissä kävi, että blogi on saanut elää hiljaiseloa oman kiireisen elämäni takia.  Tuntuu että joka viikonpäivä on puukattu niin täyteen kaikkea, etten meinaa löytää aikaa pelkästään itselleni. 15. pvä oltiin Jennyn ja koirien kanssa Alkkiavuoren luontopolulla, siitäkin piti tehdä erillinen postaus mutta kiireiden takia se saa nyt jäädä. Jennyllä oli mukanaa Myy ja Savu, kun taas minulla oli Välkky ja Veeti. Koirat tuli hyvin toimeen keskenään ja kaikkien yllätykseksi Savu ja Välkky löysi yhteisen sävelen.
Onkohan Veeti tulossa vanhaksi, kun sitä ei niin kiinnosta tuo leikkimis puoli enää, vaan se tutkiskelee mieluusti yksinänsä paikkoja. Vaikka kyllä ne taisivat Savun kanssa muutamaan otteeseen ottaa juoksurallia.

Välkylle pyörähti viime viikolla 6 kuukautta mittariin, iso tyttö jo on! Vaikka saisi vielä vähän nostaa korkeutta, tuntuu että kasvukäyrä on tällä hetkellä nollassa, vaikkei minua haittaa vaikka siitä jäisi pieni hauva.
Tehtiin koirille lihaa tuossa viime lauantaina ja Välkkykin sai maistiaiseksi possun sydäntä. Vähän aikaa sitä mutusteltiin, ennekö neiti peitti palasensa hiekalla...

Välkky 5,5 kk. 

Omaan makuun Välkyllä on kyllä aika kiva rakenne ja se on muutenkin hauskan näköinen. Välkyn ulkomuoto on ollut myös kasvattajan mieleen ja toivottavasti päästäisiin korkkaamaan Välkyn kanssa tänä vuonna vielä ensimmäiset mätsärit ja näyttelyt.
Sitä ennen täytyisi kuitenkin hiukan harjoitella seisomista, kulkemista ja sitä ettei ensimmäisenä tuomari saa sormilleen.

Yläkuvassa näkyvä vihreä strassipanta on entisen Wulffis Collectionin tekemä Välkyn mitoilla tehty. Taidan kuitenkin tilata sille uuden pannan Kaulapannat.netistä, josta on myös Veetin molemmat solkipannat. Tämä nykyinen panta menee varmaan vielä tämän kesän, mutta se on laadultaan mielestäni ehkä vähän kakkoslaatua, kun pehmuste on vähän miten sattuu kiinnitetty ja nahan laatu on aika kova eikä se ole pehmennyt, vaikka pantaa on nyt jo käytetty todella paljon.

Tällä viikolla olen lähinnä tyhjännyt kaappeja pahvilaatikoihin, koska vihdoin ja viimein me päästään muuttamaan. Kaikista eniten varmaan vihaan juuri tuota pahvilaatikoiden täyttöä, siinä huomaa kyllä hyvin kuinka paljon tavaraa yhdellä ihmisellä voi olla, vaikkakin päätin kyllä heittää kaikki kamat joita en tarvitse enää niin pois.
Mukaan lähtee näillä näkyminen Veeti ja Välkky, Väinö saa jäädä anoppilaan koska uudessa kodissa ei ole vielä tarhaa Väinölle ja en halua viedä Väinöltä sen mahdollisuutta elää ulkokoirana.
Tietysti jokaisen koiran voi halutessaan kouluttaa ulkokoirasta sisäkoiraksi, mutta en näe että siitä olisi hyötyä kummallekkaan. Väinö on aina ollut ulkokoira ja se rakastaa olla ulkona, joten en halua stressata koiraa sillä, että se joutuisi vasten tahtoaan elämään sisällä.

Veetihän on myös ollut viimeisen vuoden ulkokoirana, mutta se on ennen asunut kaksi vuotta sisäkoirana, joten en näe mitää estettä sille ettei se voisi taas olla sisäkoira.
Ajattelimme Teemun kanssa ensin katsoa, että kuinka se pärjää sisällä turkkinsa kanssa, että jos se rupeaa kauheasti läähättelemään sisällä, niin vedän siltä turkin alas.
Uudessa asunnossa on myös se hyvä puoli, että siellä on yksi huone ylimääräisenä periaatteessa, joten voimme pitää koiria eri tiloissa, silloin kun emme ole paikalla. Tarkoitus olisi pitää vierashuoneen/koirahuoneen ovea auki, mutta hankkia siihen vain koiraportti, jotta koirat näkevät toisensa, mutta eivät lupea rähinöimään.

Ja tosiaan Välkky ja Veeti tulevat muuten vallan mainiosti toimeen, mutta Veeti on ruuan perään vähän liian totinen kaveri ja se näyttää kaapin paikan kyllä heti nuoremmalle. Tietysti vanhempi koira saa komentaa nuorta koiraa, mutta pidän ne mieluusti poissa ollessani eritiloissa turvallisuus syistä.

Kuulumisia

Olen ollut viime aikoina vähän laiska kirjoittelemaan mitään loppuun asti, nytkin luonnoksissa lojuu läjäpäin kesken eräisiä postauksia. Vähän ajattelin kuitenkin kirjoittaa meidän kuulumisista.

Veeti aloitti pari viikkoa sitten karvanlähdön ja tuskailin asian kanssa taas vaihteeksi, koska kaikki harjat olivat mystisesti kadonneet omille teilleen. Parsonit facebook-ryhmässä oli sitten keskuteltua Equigroomerista jota olin jo pitkään himoinnut itselleni, niimpä viime viikon torstaina tilasin 13cm harjan ja tänä aamuna hain sen postilaatikosta.
Kaikki ne puheet siitä kuinka uskomaton apu se on koiran karvanlähdössä oli oikeasti totta!
30e harjasta tuntui ensin aika kovalta hinnalta, varsinkin kun kyseessä oli vähän sellainen "uusi" juttu, mutta on kyllä joka pennosen arvoinen.

Karva lähti koirasta uskomattoman hyvin, ja plussaa ettei tässä tarvitse irrotella niitä karvamöttejä harja osasta. Meiltähän löytyy jo Furminaattori, kasa erilaisia harjoja ja takun poistaja, mutta yksikään näistä ei kyllä vedä vertoja Equigroomerille, varsinkin jos omistat koiran josta lähtee melkein koko vuoden karvaa.

Välkkykin täytti juuri 5 kk ja kyllä se on jo melkein aikuisen kokoinen, no hetken se joutuu vielä jalkoja kasvattamaan. Nyt katsellessa pentukuvia, huomaa kuinka paljon se on kasvanut ja vankistunut.
Eläinlääkäri muistutteli ensimmäisillä rokotuksilla, että näin pienillä koirilla on usein vaikeuksia hampaiden vaihdossa ja nitä voi joutua leikkaamaan. Meillä kuitenkin kävi niin onnellisesti, että viime viikolla Välkyltä putosi viimeinen kulmahammas, eli nyt on kaikki kulmurit vaihtuneet uusiin.
Vielä tosin osa hampaista kasvaa ja syöminen on vähän haasteellista välillä, mutta olen kyllä niin iloinen siitä ettei tarvitse lähteä koiran suuta rönkkimään.

Välkyllä oli myös pentuna ahdas purenta, mutta mitä nyt olen vähän sitä seurannut hampaiden kasvamisen myötä, mielestäni purenta on parantunut ja hampaat näyttävät mahtuvan suuhun ihan hyvin.
Myös rapsutus ongelma on hävinnyt oikeastaan kokonaan, kyllähän tuo nyt vielä rapsuttaa itseään, mutta omasta mielestä se on jo normaalia. Lähinnä rapsutusta näkee silloin kun koira on hermostunut tai juuri herännyt, mutta ei enää heräile yöllä rapsuttamaan.

Välkky on kyllä fiksu koira, välillä tuntuu että sen älykkyyttä voisi verrata paimenkoiraan.
Ne kaikki puheet siitä millainen terrieri on, on kuin pois pyyhittyä, koska terrieri on ihan samanlainen kuin muutkin koirat. Tai no ei ihan samanlainen, mutta sen kanssa pärjää ihan yhtä hyvin kuin muunkin rotuisten kanssa.
Pikkukoirien tavoin sillä on myös vahtiviettiä, ja tälläkin hetkellä se haukkuu ikkunalla pikku lintua. Vahtivietti meinaa välillä karata Välkyltä vähän tassuista, sillä sille ei riitä kotopihan vahtiminen, vaan se on laajentanut reviiriään myös autoon, lenkkipoluille sekä kaikkien muidenkin ihmisten pihoille.
Kerran kun odotettiin autossa miehen ollessa kaupassa, autoamme kohti juoksi joku pikku poika, ja Välkky tietysti luuli että nyt on jonkin sortin hätätilanne ja pitää vahtia, ettei poika tule autoon asti.
Jos poika olisi tunkenut kätensä ikkunasta sisään, niin Välkky olisi varmaan syönyt sen kädet.
Vaikka oikeasti tuo on tosi fiksu ja filmaattinen lapsi, erittäin kiltti ja varsinkin miesten kanssa tulee hyvin toimeen.
Meillä on ollut tooodella paljon mies kontakteja ja melkein kaikki miehet olisi halunneet viedä Välkyn kotiin.

Mutta sellaista normi arkea meillä on ollut. Instagram tili päivitty oikestaan melkein useimmin kuin tämä blogi nykyään. Meidän löytää myös Snapschatista nimimerkillä dydelius.

Välkky 16 viikkoa

Blogi on elellyt hiljaiselolla lähinnä oman jaksamiseni takia. Olen siis pian viikon ollut kamalassa flunssassa ja tämä tauti on kyllä hyvin imenyt mehut, ne pienet jaksamisen hetket olen yrittänyt viettää koirien kanssa.
Tiistain jälkeen en ole Välkyn kanssa treenannut perusjuttuja, ainoat perusjutut mitä ollaan harjoteltu on lenkeillä luoksetulo sekä leikin jälkeinen rauhoittuminen.
Välkky on kyllä hyvin oppinut, että sylissä rauhoitutaan ja hakeutuukin jo itsenäisesti syliin rauhoittumaan. Välillä on kyllä ihan pakko nostaa pentu hetkeksi syliin, kun rupeaa hampaat liikaa kaliseen yhteen.

Maanantaina kokeilin opettaa Välkylle "orava" temppua, Välkky tajusi heti mitä siltä pyysin. Ensimmäisellä kerralla se ei heti löytänyt tasapainoa, mutta jo toisella yrityksellä tasapaino löytyi ja minä laitoin bileet pystyyn. Niin taitava kakara!  Veetillä kesti paljon pidempään edes tajuta temppu ja löytää siihen tarvittava tasapaino.
Kunhan tästä taudista parannun, niin ruvetaan työstään tuota pentua oikein kunnolla. Pieninä pätkinä, ja lopetetaan aina bileisiin, ettei jää kummallekkaan paha maku treenaamisesta.

Perjantai aamuna käytiin ottamassa tehosterokote ja Välkky sai "lääkityksen" mahdollisia hilsepunkkeja vastaan. Saatiin siis kolme ampullia Stronghold- lääkettä ulkoloisiin, mitään varmaa tietoa ei siis ole että Välkyllä olisi ulkoloisia, se on vain yksi vaihtoehto.
Strongholdia ei tietääkseni saa kuin eläinlääkäristä ja apteeksista reseptillä ja sen hintakin on aika suolainen, joten toivon että siitä olisi jotain hyötyä Välkyn kutina ongelmaan.
Tätä annetaan nyt sitten 3 krt 3 viikon välein, ja kuulemma jos toisen annoksen jälkeen ei kutina ole vieläkään helpottanut, niin kyse ei olisi ulkoloisista.
Toisin sanoen jos tämä ei auta, niin seuraavaksi mennään allergia testeihin. Eläinlääkäri suositteli että vaihtaisin Välkyn ruuan RC:hen, mutta jos joudun nappulamerkkiä vaihtamaan niin sitten Välkky siirtyy kokonaan raa'alle mieluummin. Minä en enää koskaan laita koiriini nappulaakaan RC:tä.

Painoakin oli Välkylle kertynyt 5 kiloa, eli paino oli noussut viime punnituksesta 1,5 kiloa.
Iso tyttö se jo on!

Mitä meille kuuluu?

Kuulumisia parilta viimeiseltä viikolta on aika paljon. Kaikki postauksen kuvat on meidän Merikarvia reissulta, koska kameran muistikortti taitaa olla koiran perseessä suussa, kun ei ole näyttäynyt minulle.

Tosiaan tammikuun vikalla kokonaisella viikolla huomasin Väinön ruvenneen köhimään. Kurkattiin koiran suuhun, ei mitään ihmeellistä kurkun pää vähän punoitti, mutta koiralle kelpasi ruoka ja vesi hyvin kuitenkin. Ajateltiin että katsotaan nyt että mihin suuntaan menee, että joudutaanko viemään ellille. Seuraavana päivänä koira ei miellellään enää haukkunut, koska joka haukun jälkeen tuli köhä. Väinö kuulosti köhiessään lähinnä sialta, ja se köhä vaivasi sitä jonkin verran. Minä tietysti jo kuvittelin että koira täytyy varmaan leikata tai jotain. Keskiviikkona soitin vakkari eläinlääkärille, joka kyseli kuinka koira muuten voi, no hyvinhän se muuten voi kun ruoka kelpaa niinkun ennenkin.
Näin ollen Elli viivasi pois nielutulehduksen, ja loppujen lopuksi viivattiin kennelyskä ja nenäpunkkikin, koska ne olisi jo sitten tartutteet muihinkin koiriin.
Elli käski seurata tilanne, että jos pahenee niin ettei koira enää syö ja rupee kunnolla käymään hengen päälle, koska selvästi mitään hengen hätää koiralla ei ollut.
Pähkäiltiin Teemun kanssa asiaa, kunnes molempien mieleen tuli että ehkä metsäreissulla koiran kurkkuun oli vain tökännyt jokin keppi (kun juoksee suu auki), ja näin varmaan loppu viimein olikin, koska viikon jälkeen koira parani eikä ole köhää enää kuulunut. Niimpä Väinö siis lepäili vähän yli viikon, ja nyt 4.2 pääsi ensimmäisen kerran metsälle päästelemään höyryjä.  Mitään ihmeempiä ei löydetty, kun jäljestäminen lumettomassa metsässä on sula mahdottomuus.

Välkky on nyt 15 viikkoinen riiviö, jonka kanssa ollaan ensiviikolla menossa toisille rokotuksille. Vallan mahtava pieni parson lapsi, joka on vielä fiksukin, kasvaa ja oppii uutta melkein joka päivä.
Ruoka on vähän huonosti kelvannut kakaralle, ja viikonloppuna kuransi olohuoneen matolle, joten söi kaurapuuroa ja paistettua broilerin jauhelihaa pari päivää.
Nappula ei oikein enää ollenkaan meinaa upota pennulle, vaikka olisi koko päivän syömättä. Joten ollaan välillä myös paastoiltu syömättömyyden takia.
Turvotettu nappula menee oikeastaan kurkusta alas enää pelkästään kädestä, ja oon sen kanssa harjotellut istu- ja maahan käskyä, jolloin ruoka tulee kädestä.
Nopeasti kakara oppi maahan käskyn käsimerkin, vielä pitäisi harjoitella sen verran että koira tarjoaisi sitä pelkällä käskysanalla. Istuminen tulee jo pelkällä istu-sanalla.
Ja kun tasapaino tyyny kotiutuu, niin päästään harjoittelemaan vähän tasapainoa ja perusasentoa.

Veetin ja Välkyn kanssa kohdattiin myös hirvilehmä metsälenkillä, siitä kerroinkin jo instagramissa. Veetin ensimmäinen kohtaaminen hirven kanssa, ja mulla oli jo pelkokertoimet mielessä, että Veetistä tulee pelkkä lätty hirven koipien alla. Onneksi koiralta löytyi vähän itsesuojeluvaistoa, eikä syöksynyt suoraan toimintaan.
Välkky ei tainnut koko elikkoa edes huomata, ei se yleensäkkään huomaa mitään, paitsi kaikki äänet... joita seuraa haukkukonsertti.

Välkyn kutka on vähän laantunut, tiedä sitten onko tuolla Nutrolin Turkki&Iho öljyllä ollut vaikutusta asiaan, vaan mikä on auttanut. Nyt on viikko taas kovasti kutkutettu, joka omasta mielestäni vaikuttaa enemmänkin siltä että pentukarva vaihtuu aikuiskarvaan, koska pennestä sojottaa taas karvoja sieltä sun täältä vähän epämääräisesti ja karva on selvästi sen oloista että käsillä saisi nypittyä.

Tuon turkkiöljyn lisäksi ruokaan lorahtaa myös Nutrolin pentuöljy, josta saa välttämättömiä rasvahappoja. Jahti & Vahdin pentu ei enää tuolle kelpaa ja se on kyllä ärsyttävän pientä kanin papana nappulaa. Tällä hetkellä nappulana menee Barking Headsin pentunappula sekä Carniloven pentunappula sekaisin. Vähän ollaan maisteltu jo lihaakin, kun tarkoitus olisi siirtää Välkky kokonaan raa'alle ja samalla Veetikin.

Veeti on päässyt juokseen paljon Välkyn kanssa ja niillä kyllä leikki luistaa. Huomaan Välkyn leikkityylistä paljon samaa kun Veetillä on ollut isompien koirien kanssa. Eli Välkky näppii hampaillaan Veetiä kun se juoksee edellä. Lauantaina Välkky pääsi juoksemaan Väinön kanssa pellolle, Välkky juoksi minkä jaloistaan pääsi ja Väinö hölkkäsi 10m päässä edessä, pentu ei siis saanut Väinöä kiinni ja loppupeleissä sitä rupesin niin harmittamaan että jäi vaan keskelle peltoa istumaan.

"Mitä sä teet?" - Välkky 

"Mä syön ton lihan palan mikä roikkuu sun suusta!" - Välkky 

"Koske vielä kerrankin mua kieleen ja teen susta rukkaset, kakara!" - Veeti 

Välillä on rankkaa olla rakastettu... 

Koiramainen viikonloppu

Perjantaina 20.1 lähdettiin yhdeksän aikoihin aamulla kohti eläinlääkärin vastaanottoa Välkyn ekoihin rokotuksiin. Pentu matkusti taas tosi hyvin autohäkissään takapenkillä, taisi nukkua osan matkaa. Perillä kerittiin pissattamaan pentu, kun odotettiin omaa vuoroamme. Kympiltä päästiin sisään ja Välkky oli niin innoissaan uudesta ihmisestä, että siltä pääsi ilopissa!
Painoa Välkyltä löytyi 3,6 kg ja pöydälle päästyään kakara puri heti eläinlääkäriä nenää.
Kaikki oli pentusella hyvin, eikä se tainnut edes huomata kun rokotus pistettiin. Saatiin kehuja rohkeudesta ja sosiaalisuudesta, no reipas kakarahan tuo on!

Kotona pentunen oli väsynyt, mutta muuten ihan oma itsensä. Iltaa kohden se rupesi väsymään entistä enemmän ja loppujen lopuksi sille nousi kuume. Välkky oli aika apaattinen, eikä se olisi halunnut muuta tehdä kuin nukkua, kaikki se iloinen terrierimäisyys oli tipotiessään. Pomppaa pukiessa oli kuin olisin pukenut ihan eri koiraa, kun ei yhtään laitettu vastaan pukemista.
Siinä 20.30 kuume näytti laskemisen merkkejä ja pentunen virkistyi kummasti, taas piti purra kaikkea liikkuvaa ja juosta ympäri taloa.

Lauantaina 21.1 puoli yhdentoista aikoihin startattiin auto kohti Merikarviaa, takapenkillä häkissä nukkui Välkky ja takakontissa Veeti. Poikettiin kaupassa ja siitä suunnattiin merikarviajoen näköala paikalle.
Ei muuta kun koirat remmeihin kiinni ja laskeuduttiin rantaan ihailemaan ihanaa säätä. Siitä sitten käveltiin kilometrin verran jäätä pitkin, nautittiin säästä ja ihailtiin luksus mökkejä. Välkky sai kirmata irti, mutta Veeti pidettiin kytkettynä, kun oli niin paljon muita ihmisiä liikenteessä.

Seuraavaksi suunnattiin Fladalle hetkiseksi, mutta sieläkin oli vähän liikaa väkeä jotta olisi voinut koiria pitää enemmän irti, joten päädyttiin viimein Demasööriin. Siellä oli meren jäällä vain muutaman pilkkijä, joten uskaltauduin päästämään Veetin irti.
Tuli siinä samalla ulkoilutettua kameraakin oikein kunnolla pitkään aikaan. Olin unohtanut ottaa vettä koirille mukaan, mutta onneksi jäällä oli pilkkiöiden reikiä niin paljon, että koirat sai juotua niistä.
Meidän onneksemme rei'ät oli pienellä kairalla tehtyjä, koska Välkky putoili niihin yhtenään, joko kastu etupää tai sitten kastu takapää. Onneksi tosiaan ei mahtunut kokonaan niistä rei'istä läpi, vaan vain yksi tassu aina putosi. Kastuminen ei kuitenkaan näyttänyt haittaavan pentua yhtään ja kun hetken päästä kokeili niin koira oli jo kuiva.

Meillä oli kaikinpuolin kiva päivä Merikarvialla ja kotiin saikin tuoda kaksi väsynyttä piskiä, joille uni maittoi jo autossa.

Sain viimeinkin ladattua Lightroomin, mutta koneeni ei vieläkää oikein halua tehdä kanssani yheistyötä, joten tämä on ainoa kuva joka pääsi lightroomista pihalle. Postauksen muut kuvat on ilmaisella Ipiccyllä käsiteltyjä. 

Sunnuntaina 22.1 lähdettiin kaurismetsälle Väinön kanssa. Tuomas meni passiin pellon reunaan ja me lähdettiin Teemun ja koiran kanssa jäljestään eläintä ylös. Sää oli kaunis, mutta se ei kauheasti suosinut koiraa, kun aamulla oli ollut plussaa ja sen jälkeen pakastanut, joten hajut olivat laimeat.
Hienosti Väinö kuitenkin löysi jäljen ja lähti seuraamaan sitä kuusitaimikkoon. Odoteltiin siinä Teemun kanssa jotta koira löytäisi kohteen, eikä mennyt montaa minuuttia kun kuului Väinön lähtö haukku, joka oli viesti meille että eläin on liikkeellä.

Ja tosiaan kaikille tiedoksi, meidän Väinö ei ole ajava koira. Se on  ylösajava/karkottava koira, joka ei seuraa eläintä kuin korkeintaan 15minuuttia. Nytkin se haukahti vain muutaman kerran, kun sai näkölähdön, eli sai eläimen liikkeelle.
Tällä kertaa metsästys ei kuitenkaan tuottanut saalista, sillä meidän passimies olis 100 metriä väärässä paikassa, joka kyllä passimiestä harmitti kovasti. Väinö oli aika vetopois ja se otettiinkin sitten kiinni ja tuotiin kotiin. Sää tosiaan ei ollut kaikista suotuisin koiralle, jolla on musta paksu talvikarva.

Väinö sai tarhaan vettä ja seuraavaksi otettiin vierestä Mimmi ja Tuuli autoon ja ajeltiin Pesämäkeen etsiin ketun jälkiä. Huonosti on tänä talvena tullut lunta ja se myös näkyy siinä kun etsitään jälkiä. Viime öiset jäljet löydettiin, mutta nekin oli vähän huonot, kun kettu oli seilannut pellolla satakierrosta vähän joka suuntaan. No päästettiin koirat silti irti ja ne saivat juosta ja jäljestää haluamansa mukaan. Pari tuntia taidettiin niiden kanssa olla liikenteessä, kunnes palailtiin kotio päin. Koirat tarhaan, vedet tarhaan ja lihaa koirille ateriaksi, sellainen perus koiramainen viikonloppu.

Välkky 12 viikkoa

Meillä ollaan jo 12-viikkosia! Miten aika onkin mennyt niin nopeasti, Välkky on nyt siis ollut meillä 3-viikkoa, joka tuntuu tässä sanottuna aika vähältä. Tietysti pentuaika on ihanaa ja kamalaa, mutta myös opettavaista ja kuitenkin odotan mieluusti jo sitä aikaa kun voidaan kunnolla aloittaa harrastusten parissa.
Mietin ennen Välkyn tuloa, että kuinkahan selviydyn terrieristä, mutta tähän asti olen selvinnyt ihan hyvin ja saanut oikein ihmetellä että onko mulla oikeasti näin pitkä pinna.
Oon aina ajatellut ettei mulla oo kovin pitkä pinna ja hermostun herkästi, mutta viime aikoina oon kyllä kehittynyt siinä, kun jaksan pidemmän päälle jo tuon lapsen teutarointia.

Välkky on luonteeltaan aika kovapäinen kaveri, eikä komennettaessa usko aina ihan ekalla kerralla. Ja jos siltä vie jonkun lelun (mikä yleensä on joku hänen itse varastama), niin se on heti puntissa kiinni ja murisee. Ja vaikka kovapäisyyttä löytyykin, niin silti löytyy myös sitä järkeäkin tai ainakin "maahan"-käsky opittiin nopeasti. Kaksi kertaa taisin pyytää pentua maahan ja taputin kädellä lattiaa, ja sieltä se oikea toiminto löytyi aika nopeasti. Ajatella että Veetillä kesti paljon pidempään, ja sillä piäisi olla enemmän miellyttämishalua kuin tällä.

Huomenna meillä onkin eläinlääkäri aika aamulla kymmeneltä, rokotusten myötä katsellaan miten pentunen on kasvanut ja millainen se napatyrä nyt on, että pitääkö sitä joskus operoida.
Välkyllähän on siis ihan minimaallisen pieni napatyrä, jota ei välttämättä edes näe jos ei tiedä siitä.

Viikonloppuna on tarkoitus lähteä Merikarvialle vähän kierelemään Välkyn ja Veetin kanssa. Päivä riippuu vähän kelistä, koska ei viitsi sateella lähteä sinne asti, varsinkin kun tarkoitus olisi päästä jäälle.

Sisäsiisteys meillä on jo aika hyvällä mallilla, kakat tulee pääosin pihalle, mutta pissat tulee välillä vielä alustalle, kun tuo juo ihan tolkuttomasti vettä. Ei nyt mitenkään erikoisen paljon jos ajatellaan, että se syö nappulat kovina, joten totta kai ne rupee janottamaan. Välillä tosin joudutaan vähän puuttumaan, kun pentunen vaan juojuo ja juo.
Uni kyllä maittaa tosi hyvin, ja osaa kyllä rauhoittua lenkin jälkeen. Teemun mielestä koira rupee jo nyt muistuttamaan omistajaansa, kun Välkkykin on aamu-uninen.

Mä oon jo vähän suunnitellut mitä kaikkea Välkyn kanssa ainakin kokeillaan käytännön luolametsästyksen lisäksi. Mua kiinnostaa ainakin MEJÄ ja näyttelyihin tota pitää viedä ainakin muutaman kerran, vaikken näyttelyistä enkä esittämisestä tiedä hölkäsen pöläystä, ehkä sen kuitenkin oppii? Jos Välkyltä rupeaa löytymään viettiä luolaan, niin mahdollisesti käydään korkkaamassa myös LUT-ja LUME-kokeet ja mahdollisesti myös VERI-koe (vesiriistakoe).
Jälkeä me ruvetaankin harjoittelemaan keväällä kun lumet sulaa pois. Tämä talvi taidetaan vaan oppia vähän uusia helppoja juttuja ja vähän vaikeampiakin. Pitäisi myös yrittää vähän opettaa tuota ääniherkkyyttä pois, kun Välkky murisee ja haukkuu vähän jokaiselle äänelle.

Vilkkuen Välkkyy

Viikonloppuna oli vaikka ja kuinka tekemistä, aina ei silti ollut kamera mukana joten kuvat ovat suurimmaksi osaksi tältä aamulta.

Lauantaina lähdettiin noin klo 18 naapuriin Väinön ja Välkyn kanssa. Kuljettiin kävellen peltoa pitkin kun matkaa oli vain 500-700 metriä. Tarkoitus oli mennä vedättämään lapsia ahkiolla ja samalla Väinö saisi vähän erilaista vedettävää kuin rengas. Ikävä kyllä pienimmät lapset olivat jo kerenneet nukahtamaan, joten luvattiin mennä uudemman kerran joku päivä, jotta 4v ja 6v pääsisi myös Väinön vedettäväksi. Tällä kertaa kyyditsin 2 krt 8-ja 7-vuotiaat tytöt, jotka tykkäsivät kovasti ja vetokertojen jälkeen Väinö nautti lasten huomiosta kun pääsi rapsuteltavaksi.
Välkky oli mukana oikeastaan vain maskottina ja kyllä sekin sai lapsilta haluamaansa huomiota. Välkky sai myös tutustua turvallisesti Väinöön, jätkä taisi kerran käydä haistamassa pentua eikä muuta.
Kotona Väinö sai vielä lämpöistä vettä, kun näillä pakkas asteilla vedet ei pihalla pysy sulina minuuttia kauempaa.

Sunnuntai aamuna Teemu oli vienyt Veetin pihalle ja nähnyt ensimmäistä kertaa, kun Veeti oli ottanut rotala hengen pois. Veeti on siis ennenkin rotan tappanut, mutta nyt oli ensimmäinen kerta kun sen joku näki. Kuulemma hyvin nopeaa toimintaa ollut, rotta oli kerran rääkäissyt ja koira oli kerran purrut hampaat yhteen ja se oli ollut siinä. Veeti oli rinta rottingilla tuonut saalistaan Teemulle näytille, kyllä oli kuulemma ollut ylpeän näköinen koira.

Sunnuntaina käytiin aamupäivästä Välkyn ja Veetin kanssa metsässä lenkillä. Sopiva lenkki kierrettiin, kun oli väsynyt pentunen kotiin tullessa. Illalla lähdettiin sitten käymään Parkanossa porukoilla. Välkky arasteli hetken aikaa vanhempiani, mutta aika pian oli jo hampaat sormissa kiinni. Ja se häntä... kun se heiluu niin että koira voisi sen turvin lähteä lentoon. Tunnin verran taidettiin siinä keritä olemaan, ennenkuin Big White saapui. Eli siskoni tuli bichon frise Nukan kanssa kylään.
Nuka ei voinut aluksi millään ymmärää että hänen reviirillensä oli saapunut joku pöyhkeä kakara, joka yritti nuuhkuttaa ja näykkiä.
Välillä sai pidellä korviaan kun Nuka ajoi pentua ympäri taloa, haukkuen kimakalla äänellään. Ja hetken päästä sai pidätellä nauruaan, kun pentu myllerisi matolla kuin manaatti kuivalla maalla yrittäen suostutella Nukaa leikkimään.
Loppupeleissä molemmat koirat oli ihan poikki, niin jännittävä ja hermostuttava pari tuntinen oli. Varsinkin Nukalle joka ei ole suurin ystävä muiden koirien kanssa. Nuka sai traumoja viime vuonna kun Am.Akita kävi sen kimppuun, ja puri sitä selkään niin että koira oli muutaman viikon sairaslomalla ja selkä tikattuna.

Veeti aloitti tänään dieetin, koska se on lihonut viime viikolla vähän ehkä liikaa. Johtuen ehkä runsaasta lihan syönnistä.
Välkky sen sijaan kasvaa, vankistuu ja puree. Viime yönä Teemu oli herännyt siihen, kun lämmin pissa oli valunut sen jalkoja pitkin... Välkky pissi siis meidän sänkyyn, joka on iso syy siihen miksi tänään ollaan menossa hakemaan uutta sijauspatjaa.
Välkky nukkui pe-la välisen yön jo lattialla omassa pedissään, mutta viime yönä se ei alkuyöstä millään halunnut jäädä lattialle, enkä jaksanut kuunnella koko yötä ulvontaa, joten se sai jäädä sänkyyn. Pissileikin jälkeen se sai kyllä siirtyä lattialle ja tästä päivästä lähtien saakin opetella nukkumaan omassa pedissään, jottei enempää tapahtuisi näitä vahinkopissoja.

Me kaivattaisiin Välkylle lisää koirakavereita, lähinnä että näkisi ja tutustuisi erirotuisiin ja kokoisiin koiriin. Viikonloppuisin voidaan matkustaa myös esim Tampereeen tai Porin suunnille.
Välkylle voisi toki paremmin nyt sopia pienemmät leikkikaverit, jotka olisivat edes hitusen samaa kokoluokkaa. On luonteeltaan silti rohkea, eikä pelästy helposti ja jos säikähtää niin palautuu nopeasti ja on jo heti valmis tekemään uudestaan tuttavuutta.